Hyppää sisältöön

Hieno kampaus ja valmis kahvipöytä kertovat vaalitoimitsijoille kotiäänestyksen tärkeydestä

Vaalityöntekijän mukaan kotiäänestäjät ovat aiempaa huonokuntoisempia. Esimerkiksi Lahdessa poikkeuksellisen moni äänestää eduskuntavaaleissa kotonaan.

Ritva Aittasalo joutui ensimmäistä kertaa äänestämään kotona. Vaalitoimitsijat Reetta Rautiainen ja Niko Niemi auttoivat.
Lauri Rautavuori,
Markku Lähdetluoma

Kotona äänestäminen on paikoin tavallista vilkkaampaa.

Esimerkiksi Lahdessa on nyt poikkeuksellisen paljon kotiäänestäjiä, kaikkiaan 123. Kotona äänestävien määrä on lisääntynyt selvästi kuntavaaleista, jolloin heitä oli 86.

– Aika oudolta tämä tuntuu, mutta on helpottavaa, ettei tarvinnut lähteä minnekään. Hyvin sujui, ei mitään ongelmia, kuvailee ensimmäistä kertaa kotonaan äänestänyt Ritva Aittasalo.

Äänestää voi kotona, jos ihmisen liikuntakyky on siinä määrin rajoittunut, että äänestyspaikalle ei pääse ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Sinikka Frang on äänestänyt kotonaan jo vuodesta 2014 alkaen.

– Kotiäänestys toimii. Se on metkaa, että joka kerta ainakin toinen vaalitoimitsija on tuttu. Kun on vuodesta 1947 asunut Lahdessa, sitä tuntee puoli kaupunkia.

Lahtelainen Sinikka Frang äänestää kotonaan eduskuntavaaleissa 2023. Vaalitoimitsija Niko Niemi pitää vaalilappuja käsissään.
Sinikka Frang on jo tottunut kotiäänestäjä. Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle

”Siellä on ihan petipotilaita”

Yleensä kotiäänestys toimitetaan Lahden kokoisessa kaupungissa yhdessä päivässä, mutta tänä vuonna äänestyspäiviä täytyi varata kaksi, että toimitsijat ehtivät kiertää jokaisen ilmoittautuneen kotiin.

Vaalitoimiston esihenkilö Tiina Häyrinen kertoo, että kotona äänestäminen oli suosittua jo korona-aikana. Hän uskoo, että kotiäänestäjien määrä kasvaa, koska ikääntyvä kansanosa asuu aiempaa pitempään kotona.

– Kotona äänestäneiden kunto on huonontunut. Siellä on ihan petipotilaita, jotka eivät pysty nousemaankaan, Häyrinen kertoo.

Tilastokeskuksen mukaan edellisissä kunta- ja eduskuntavaaleissa noin 10 000 äänesti kotoa käsin. Aluevaaleissa heitä oli vain vajaat 7 000, sillä Helsingissä ei äänestetty.

Seuraavasta klipistä voit kuunnella, miten kotiäänestys sujui Lahdessa. Toimittajana Markku Lähdetluoma.

”Onnellisuuden näkee ihmisen silmistä”

Kotiäänestyskeikalle lähtee aina kaksi vaalitoimitsijaa; kukaan ei kulje yksin äänestyslippujen kanssa.

Toimitsija Niko Niemi näyttää kassiaan, jossa on kotiäänestäjien osoitteet, henkilötiedot, äänestyslipukkeet ja tietysti leimasin.

Äänestäjät aikataulutetaan. Käynnin ajantarve riippuu esimerkiksi siitä, onko omaishoitaja paikalla.

– Sen onnellisuuden näkee ihmisen silmistä, kun hän on äänestänyt, kertoo Niemen toimitsijapari Reetta Rautiainen.

Mies pitää kädessään vaalileimasinta, leimasimen leimapuoli näkösällä, eduskuntavaalit 2023.
Leimasin kulkee toimitsijoiden mukana äänestäjien luo. Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle

Kahvitteluunkin riittää aikaa. Niin kiire toimitsijoilla ei ole.

– Äänestäminen on tärkeä asia. Myös moni kotiäänestäjä käy kampaajalla ja laittaa parhaat päälle, Niemi sanoo.

Ylen vaalisisältöjä löytyy lisää vaalisivuilta.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 29.3.2023 klo 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle