Hyppää sisältöön

Nuori puukotti toista nuorta ylivieskalaisessa yläkoulussa – poliisi tutkii tapon yrityksenä

Pohjoispohjalaisella yläkoululla tapahtui tiistaina puukotus, jossa alaikäinen epäilty puukotti toista alaikäistä selkään. Uhri oli poliisin mukaan hengenvaarassa, mutta hänen tilansa on nyt vakaa.

Risto Degerman,
Kirsi Karppinen,
Riikka Oosi
Avaa Yle-sovelluksessa

Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa Kaisaniemen koululla nuori puukotti toista nuorta tiistaina aamupäivällä. Oulun poliisi sai tiedon tapauksesta kello 11.15 ja kertoi tapahtuneesta Twitter-tilillään.

Ylivieskan sivistysjohtajan Kai Pertun mukaan koulun henkilökunta otti teosta epäillyn kiinni pian tapahtuneen puukotuksen jälkeen.

– Kaksi opettajaa löysi epäillyn tekijän koulun piha-alueelta ja toi hänet sisään. Poliisit saapuivat paikalle pian sen jälkeen.

Poliisi tiedotti päivällä tilanteen koululla olevan viranomaisten hallinnassa.

Kai Perttu kertoo, että puukotus tapahtui koulun sisätiloissa, missä epäilty tekijä löi koulukaveriaan teräaseella selkään. Pertun mukaan näyttää vahvasti siltä, että veitsi oli tuotu kouluun ulkopuolelta, sillä sellaista ei ole hänen tietojensa mukaan käytössä koululla.

Paikalla oli ollut muutamia silminnäkijöitä, mutta suurin osa koulun oppilaista oli tapahtuman aikana luokissa. Sivistysjohtaja sanoo, ettei muille sivullisille koitunut tilanteessa vaaraa.

Ensihoito kuljetti uhrin sairaalahoitoon Ouluun. Hänen tilanteensa oli erittäin vakava, sanoo rikosylikomisario, tutkinnanjohtaja Ilkka Piispanen Oulun poliisilaitoksen Ylivieskan yksiköstä.

– Uhri oli äärimmäisessä hengenvaarassa, mutta tilanne on nyt vakaa, Piispanen kertoo.

Koululla on tehty paikkatutkintaa, ja poliisi on myös puhuttanut epäiltyä. Tekoa tutkitaan tapon yrityksenä.

– Tämä on poikkeuksellinen tapaus ja kertoo jostain sellaisesta, josta meidän tulee olla huolestuneita, Ilkka Piispanen lisää.

Sekä epäilty tekijä että uhri ovat koulun oppilaita ja alaikäisiä. Kai Pertun mukaan molemmat ovat yhdeksäsluokkalaisia. Myös poliisi vahvistaa, että molemmat henkilöt ovat syntyneet vuonna 2007.

– Oppilaat olivat eri luokilla ja tunsivat toisensa koulukavereina. Minulla ei ole tietoa, oliko heillä tätä läheisempi kaverisuhde, Kai Perttu sanoo.

Ylivieskan sijainti kartalla.
Ylivieskan Kaisaniemen koulu on vanhalta nimeltään Jokirannan koulu. Kuva: Hanne Kinnunen / Yle

Teon motiiveista ei ole toistaiseksi tietoa, kriisiapua tarjolla

Tietoa teon motiivista ei ole. Sitä ei myöskään tiedetä, oliko teko äkkinäinen vai suunniteltu. Sivistysjohtaja Kai Perttu ei ole kuullut, että epäillyn ja uhrin välillä olisi ollut erimielisyyksiä.

– Koulupäivän aikaisemmat tapahtumat näiden oppilaiden välillä eivät ole viitanneet siihen, että mitään sellaista jännitettä olisi ollut.

Koululle on järjestetty kriisiapua. Perttu kertoo, että koululle tulee myös keskiviikkona kriisityöntekijöitä, joiden kanssa opiskelijat voivat keskustella tapahtuneesta. Ylivieskan seurakunnan nuorisotyöntekijät sekä nuorisopappi päivystävät koululla, ovat oppilaiden tavoitettavissa ja tarjoavat keskusteluapua myös henkilökunnalle.

Seurakunnan työntekijät käyvät koululla säännöllisesti, joten monet nuoret ovat heille tuttuja entuudestaan. Ylivieskan seurakunnan kirkkoherra Mirva Ahola uskoo, että se auttaa työntekijöitä huomaamaan, jos kaikki ei ole hyvin.

– He voivat keskustella nuorten kanssa ja olla aistit herkillä siitä, millaisia tuntoja tapahtunut on herättänyt.

Myös Ylivieskan nuorisotalo on tänään tiistaina auki pidempään. Paikalla on useita nuorisotyöntekijöitä.

Sivistysjohtajan mukaan tapaus on järkyttänyt koko kouluyhteisöä.

– Olen henkilökohtaisesti hyvin järkyttynyt ja murheellinen tästä tapahtuneesta. Kannan tietenkin huolta uhrista ja hänen omaisistaan, mutta kannan myös tästä tekijästä huolta. Tässä on kuitenkin kyse alaikäisestä ja hänen pahoinvoinnistaan, Kai Perttu sanoo.

– Kyllä tämä jää minun liki 11-vuotisen sivistysjohtajan virkahistorian synkimmäksi päiväksi.

Kai Pertun mukaan yleistilanne koululla on poliisin arvion mukaan tapahtuneesta huolimatta turvallinen.

Kaisaniemen koulussa opiskelee tällä hetkellä 431 oppilasta. Koululla toimivat vuosiluokat 7.–9.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 28.3. klo 19.40.

Suosittelemme sinulle