Hyppää sisältöön

Lumiryöpsähdys keskeytti lintujen kevätmuuton

Lintuasiantuntijat arvioivat, että matkalla olevat muuttolinnut ovat nyt pysähtyneet odottelemaan parempaa säätä. Sitten ne kyllä jatkavat matkaansa Suomeen.

linnut Ruissalossa.
Joutsenet pärjäävät hyisissäkin olosuhteissa, kunhan ne löytävät sulaa vettä. Kuva: Kamal Afarin / Yle
Kati M. Rantala

Lunta tuprutti alkuviikosta monin paikoin maata kuin keskitalvella konsanaan.

Kevään etenemisen väliaikainen täyskäännös takaisin talveen on hämännyt muuttolintuja, joita on ehtinyt saapua Suomeen jo melko runsaasti.

Viime viikon lounaisvirtaus vauhditti muuttolintujen saapumista. Esimerkiksi Satakunnan vilkkaimmilla havainnointipaikoilla on nähty viikonvaihteessa muun muassa yli tuhannen metsähanhen parvia ja satoja kiuruja.

Isoja laulujoutsenten ja hanhien parvia havaitiin maanantaina ainakin Porissa ja Eurajoella. Jopa Lapväärttin korkeudella on jo noin tuhat laulujoutsenta.

Lintuasiantuntija Antti J. Lind: "Niin kauan kuin ravintoa riittää, pärjäävät muuttolinnut pakkasessakin"

– Suurin osa muuttolinnuista pärjää lumisateesta ja pakkasesta huolimatta. Kunhan ravintoa löytyy, niin pari päivää ei vielä tee vahinkoa, sanoo Birdlifen lintuasiantuntija Antti J. Lind.

Mikäli takatalvi venyy viikkoon tai siitä yli, se voi olla Lundin mukaan jo kova paikka useimmille linnuille. Hän kuitenkin uskoo, että pelloilta ja sulaneilta paikoilta löytyy ravintoa tälläkin hetkellä.

Takatalvi sai osan linnuista kääntymään takaisin

Helsingin Viikissä hanhien kaakatus täyttää ilman. Isot linnut kahlaavat kuitenkin lumessa vatsaa myöden.

Suomen ympäristökeskus SYKEn erikoissuunnittelija Markku Mikkola-Roos kertoo, että säätila on saanut osan linnuista muuttamaan mieltään kevätmuuton suhteen.

Mitä muuttolinnut tuumaavat takatalvesta ja viime viikolla pohjoisessa mitatuista talven pakkasennätyksistä? Toimittajamme Janette Leino on Suomen Ympäristökeskuksen SYKE:n erikoissuunnittelija Markku Mikkola-Roosin kanssa Helsingin Viikissä tutkailemassa taivaalle ja tutustumassa siihen, minkälaiset olosuhteet aikaista muuttajaa täällä odottavat.

– Sunnuntaina lumisateiden alkaessa oli voimakasta paluumuuttoa niin töyhtöhyypillä, kiuruilla kuin peipoillakin.

Monet linnut ovat kuitenkin varautuneet kevätmuuttoon tankkaamalla etelässä ravintoa, minkä avulla ne selviävät talvikeleissä jonkin aikaa.

Aikaisimpiin kevätmuuttajiin kuuluva kansallislintu laulujoutsen on puolestaan hyvin karaistunut talviolosuhteisiin, ja pärjää Mikkola-Roosin mukaan hyvin, kunhan löytää sulaa vesistöä.

Molemmat lintutietäjät arvioivat matkalla olevien muuttolintujen pysähtyneen nyt odottelemaan parempaa säätä, jonka jälkeen ne jatkavat matkaansa Suomeen.

Suosittelemme sinulle