Hyppää sisältöön

Porvoossa 5-vuotiaan lapsensa vakavasti pahoinpidellyt äiti ei muista tapahtumasta mitään – jätettiin tuomitsematta syyntakeettomana

Paikalle sattunut sosiaaliviranomainen hälytti apua. Poliisi keskeytti väkivallanteon rikkomalla ikkunan.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden kyltti Vantaalla.
Äiti määrättiin tahdosta riippumattomaan hoitoon. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus kuvattiin 28.12.2022. Kuva: Jari Kärkkäinen/ Yle
Clarissa Jäärni
Avaa Yle-sovelluksessa

Viime kesäkuussa Porvoossa tapahtui väkivallanteko, jossa 35-vuotias äiti pahoinpiteli viisivuotiasta lastaan. Tilanne keskeytyi, kun tarkastuskäynnille sattunut sosiaaliviranomainen näki tapahtuman ikkunasta ja hälytti apua.

– Tilanne saatiin päättymään vasta, kun paikalle saapunut poliisin partio pääsi sisälle asuntoon ikkunan rikkomalla ja samalla sai lapsen haltuunsa, kertoi rikoskomisario Heidi Niemi viime kesäkuussa.

Uhrina ollut lapsi sai pahoinpitelyn seurauksena vakavia vammoja. Hänet kuljetettiin välittömästi sairaalaan hoidettavaksi. Hän toipui saamistaan vammoista hyvin.

Myös äiti toimitettiin sairaalaan.

Niemi kertoi Ylelle, että lapsen menehtyminen olisi ollut hyvin mahdollista, mikäli tekoa ei olisi saatu keskeytettyä.

Vastaaja ei muistanut tekoja

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus antoi tapauksesta tuomion tänään. Nainen jätettiin rangaistukseen tuomitsematta syyntakeettomana tehdystä tapon yrityksestä ja virkamiehen vastustamisesta.

Nainen määrättiin maksamaan uhrille korvauksia kivusta ja särystä. Käräjäoikeus katsoi vastaajan yrittäneen tappaa asianomistajan lyömällä tätä voimakkaasti lukuisia kertoja avokämmenellä ja nyrkillä päähän.

Vastaajalle tehtiin esitutkinnan aikana mielentilatutkimus. Siinä todettiin hänen olleen tekohetkellä syyntakeeton. Oman kertomansa mukaan hän ei muista tapahtumasta mitään.

– Kuulusteluissa epäilty on kertonut, että hänellä ei ole kesäkuun tapahtumista mitään muistikuvia, Niemi kertoi.

Vastaaja määrättiin THL:n päätöksellä tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon.

Suosittelemme sinulle