Lahtelainen Luhta on kasvattanut liikevaihtoaan ja tehnyt voittoa viime vuonna.
Koronapandemia koetteli muotia ja urheiluvaatteita myyvää yritystä. Vuonna 2022 Luhta Sportswear Companyn liikevaihto kuitenkin kasvoi lähes 50 miljoonaa euroa edellisvuodesta ja palautui pandemiaa edeltäneelle tasolle, 245 miljoonaan euroon. Voitto verojen jälkeen oli 10,3 miljoonaa euroa, kertoo yhtiö tiedotteessaan.
Yritys on muun muassa kasvattanut tukkukaupan osuutta ja karsinut kivijalkamyymälöitä sekä kehittänyt verkkokauppaa.
Luhta palkkasi viime vuonna pääkonttorilleen Lahteen 30 uutta ihmistä. Lisää väkeä on tarvittu etenkin myyntiin, markkinointiin ja digitoimintoihin. Yhtiö on lisännyt resurssia myös tieto- ja viestintätekniikkaan sekä henkilöstöhallintoon.
Kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuussa 2022, Luhta keskeytti välittömästi kaiken viennin maahan. Yritys lopetti toimintansa Venäjällä, myi 16 myymäläänsä maassa ja irtisanoi 136 henkilöä.