”Teippaa ittes kiukaaseen kiinni.”
”Toivon että jäät bussin alle.”
”Tapa ittes.”
Esimerkiksi tällaisia viestejä eduskuntavaaliehdokkaat ovat saaneet sosiaalisessa mediassa näiden eduskuntavaalien kampanjansa aikana.
Vihreiden ehdokas Perttu Jussila, SDP:n ehdokas Sara Salonen ja perussuomalaisten ehdokas Laura Jokela kertovat toistuvista uhkaavista viesteistä.
– Viikottain tulee jotain. Kaikki kommentit eivät ole tappouhkauksia. Osa on itsemurhaan kehottamisia, väkivaltafantasioita tai niissä toivotaan koko vihervasemmiston tuhoutumista, Jussila kertoo.
– Vaalien aikana uhkauksia tulee yksi ainakin parissa viikossa. Jos ei suoria tappouhkauksia, niin toiveita, että kuolisit tai tekisit itsemurhan, Salonen sanoo.
– Nyt reilun viikon sisällä minua on haukuttu, on toivottu, että kuolen, jään bussin alle ja että kunpa joku tekisi minulle jotain pahaa. Yksityisviestillä on tullut tappouhkauksia. Tein ensimmäisen rikosilmoituksen maanantaina, Jokela kertoo.
Viime aikoina uhkaavien viestien lisäksi ainakin kolme kansanedustajaehdokasta on joutunut väkivallan kohteeksi. Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin kimppuun hyökättiin kampanjoinnin yhteydessä. Tällä viikolla tönimisestä ovat kertoneet keskustan kansanedustaja Joonas Könttä ja perussuomalaisten Tom Packalén.
Ylen haastattelemien ehdokkaiden mukaan nettiuhkaukset tuntuvat aluksi ahdistavilta, mutta niiden toistuessa niihin turtuu.
– Kun ryönää tulee vakiona, siihen uskaltaa suhtautua kevyemmin, Salonen sanoo.
Kommentointi aiempaa rajumpaa
Jussilan ja Salosen mukaan nettikommentointi on viime aikoina raaistunut ja uhkaavat viestit arkipäiväistyneet. Jussila ja Salonen ovat kumpikin saaneet ensimmäiset tappouhkauksensa jo pari vuotta sitten.
– Viholliskuvia maalataan esimerkiksi Tiktokissa. Ei puhuta puolueista, jotka ovat eri mieltä vaan Suomen tuhoajista. Laitaoikeiston retoriikka korostuu, Jussila sanoo.
Myös vihapuhetta Jyväskylän yliopistossa tutkiva dosentti Tuija Saresma arvioi aiemmin Ylellä, että ehdokkaiden somehäiriköinnistä on tullut arkipäivää ja vihapuheesta kärjekkäämpää.
Jokela uskoo, että hänen saamansa uhkaavat viestit liittyvät hänen julkaisemaansa vaalimainokseen.
– Uhkauksia alkoi tulla, kun julkaisin vaalimainoksen somessa kaksi viikkoa sitten. Vaalimainoksessa kysyn, että onko Itä-Helsinki kuin ulkomaille menisi. Kuvassa puolet kasvoistani on peitetty burkalla, Jokela kertoo.
Jokela kertoo joutuneensa pohtimaan, kuinka tosissaan uhkaavia viestejä lähettäneet henkilöt ovat.
– Alkujärkytyksen jälkeen totesin, että viestit alleviivaavat vaalimainoksen tärkeyttä. Eri mieltä saa olla ja tunteita voi herätä, mutta väkivallalla uhkailu tai sillä fantasiointi ei kuulu politiikkaan, Jokela sanoo.
Uhka demokratialle
Uhkaavat viestit eivät ole Ylen haastattelemien ehdokkaiden mukaan vaikuttaneet heidän kannanottoihinsa tai tapaansa tehdä politiikkaa, mutta toimenpiteitä ne ovat vaatineet.
Jussila kertoo, ettei hän enää kohdista vaalimainoksiaan Facebookissa miehille. Hiljattain tosin yksi mainos meni vahingossa myös miehille.
– Pieni murto-osa miehistä lähettää tällaisia viestejä, mutta haluan säästää itseäni niiltä, Jussila sanoo.
Salonen on pyytänyt tiimiläistään lukemaan kommenttikenttiä läpi hänen puolestaan. Jokela ottaa saamistaan viesteistä kuvankaappauksia saadakseen ne talteen.
Ehdokkaat ovat huolissaan, että uhkaavat viestit ja ehdokkaisiin kohdistuva väkivalta vähentää ihmisten halua ryhtyä poliitikoiksi.
Vihreiden Jussila ja SDP:n Salonen pelkäävät, että etenkin nuorten naisten ja vähemmistöihin kuuluvien ihmisten halu vaikuttaa yhteisiin asioihin vähentyy häirinnän vuoksi.
– Olen itsekin miettinyt, että jaksanko taas käydä läpi tämän shown. Huomaa, että tarkoitus on nimenomaan lannistaa, vaimentaa ja hiljentää. En vaikene, koska sitähän ne haluavat, Salonen sanoo.
Perussuomalaisten Jokela uskoo, että uhkaavat kommentit voivat säikäyttää etenkin nuoria vetäytymään politiikasta.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 2.4. kello 23:een saakka.