Kuopion Maaningalla on sattunut kolmen henkilöauton kolari, jossa kaksi autoista törmäsi keuloista toisiinsa, tiedottaa poliisi. Onnettomuus sattui noin 3 kilometriä Maaningalta Pielaveden suuntaan.
Nokkakolarin ajaneissa autoissa oli yhteensä kolme henkilöä. Pelastuslaitoksen mukaan yksi henkilö loukkaantui onnettomuudessa vakavasti ja yksi lievästi. Pelastuslaitos joutui irrottamaan autossa puristuksessa olevia henkilöitä.
Lisäksi yksi auto osui kolarin seurauksena tielle jääneisiin ajoneuvon osiin. Autossa olleet kaksi henkilöä eivät pelastuslaitoksen mukaan loukkaantuneet.
Poliisi ohjasi liikennettä onnettomuuspaikalla Maaningalla Pielavedentiellä. Tie oli vielä kello 17.30 aikaan poikki. Ennen iltakuutta kerrottiin, että liikenne ohjataan tapahtumapaikan ohi vuorotellen eri kaistoilta. Liikenne kulki jälleen molemmilla kaistoilla pian kuuden jälkeen. Poliisi tutkii onnettomuuden syitä, ja mahdolliset rikosnimikkeet tarkentuvat myöhemmin.
Itä-Suomessa tapahtui tiistaina useita liikenneonnettomuuksia. Heinävedellä Vallantiellä, Pertunmaalla Kuortintiellä sekä Kuopiossa Pohjankadulla oli ajoneuvoyhdistelmiä jumissa tai ojassa. Lisäksi poliisille tuli useita ilmoituksia henkilöautojen tieltä suistumisista ja kolareista.
Poliisin mukaan liukas talvinen keli oli todennäköisesti osasyynä useissa Itä-Suomessa tapahtuneissa liikenneonnettomuuksissa.
Poliisi muistuttaa, että talvi voi yllättää vielä maalis-huhtikuun vaihteessa ja toivoo malttia ja varovaisuutta liikenteeseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on Itä-Suomessa erittäin huono lumisateen vuoksi.