Kiilto irtisanoo 17 työntekijää muutosneuvotteluiden päätteeksi.
Kiilto on yli satavuotias perheyritys, joka valmistaa kemianteollisuuden tuotteita. Se työllistää lähes 800. Yrityksen kotipaikka on Lempäälässä.
Ylempiä toimihenkilöitä, toimihenkilöitä ja työntekijöitä koskevat muutosneuvottelut alkoivat helmikuussa. Niiden päättymisestä kertoi ensin Aamulehti.
Kiillon toimitusjohtaja Anssi Asikainen kertoo, että taustalla ovat olleet rakentamisen ja teollisuuden liimojen ja paloneston liiketoiminta-alueiden markkinatilanteessa tapahtuneet muutokset sekä vetäytyminen Venäjältä.
– Heikkenevä markkinatilanne ja Venäjän markkinalta poistuminen ovat johtaneet merkittävään myynti- ja tuotantovolyymien laskuun, Asikainen kertoo Ylelle.
Neuvotteluissa käsiteltiin Asikaisen mukaan suunnitelmaa yhtiön toiminnan saattamisesta vastaamaan nykyistä kysyntää ja markkinatilannetta. Alun perin toiminnan uudelleenjärjestelyn arvioitiin johtavan enimmillään 24 työsuhteen päättymiseen.
Vetäytyminen Venäjältä
Kiilto kertoi helmikuussa saaneensa kaikkien Venäjän-tytäryhtiöiden myynnin päätökseen Venäjän viranomaisten hyväksyntöjen myötä. Siirtymäaikojen jälkeen Kiilto tai Kiillon brändit eivät jatka Venäjällä.
Yritys on vetäytynyt myös Valko-Venäjältä.
Venäjän osuus Kiillon liikevaihdosta oli noin kymmenen prosenttia vuonna 2021.
Kiilto alkoi etsiä laillista tapaa poistua Venäjän markkinoilta maaliskuussa 2022. Heinäkuussa Kiilto ja Bergauf Group pääsivät sopimukseen rakentamisen ja teollisuuden liimojen liiketoimintoja koskevasta yrityskaupasta. Bergauf Group on yksi Venäjän suurimmista rakennuskemikaalien valmistajista. Syyskuussa KiiltoClean myytiin venäläiselle O3 Chemicalsille.
Kiillon kolme tuotantolaitosta ja noin 200 työntekijää siirtyivät uusille omistajille. Siirtymä toteutetaan yrityksen mukaan noudattaen pakotteita ja lainsäädäntöä sekä huolehtien henkilöstön turvallisuudesta.
Yhtiöiden myynnissä ei ollut kyse taloudellisen voiton tavoittelusta, vaan laillisesta tavasta poistua Venäjän markkinoilta. Suomalaiset yritykset alkoivat vetäytyä maasta Venäjän hyökkäyssodan alettua. Se ei ollut ihan yksinkertaista.