Vuodesta 2001 asti säätiönä toiminut ja viime vuosina taloudellisiin ongelmiin joutunut Pyynikin kesäteatteri muuttuu huhtikuun ensimmäisenä päivänä osakeyhtiöksi.
Muutoksella varmistetaan kesäteatterin toiminta ja tulevaisuus. Nyt perustetusta Pyynikin kesäteatteri oy:stä omistavat samansuuruiset osuudet Tampereen teatteri, Tampereen työväen teatteri ja Eino Salmelaisen säätiö.
Kyseessä on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhtiö. Jos voittoa syntyy, sitä käytetään kesäteatterin toiminnan kehittämiseen. Osakkailla ei ole tuotto-odotuksia.
Tampereen kaupunki on siunannut omistajanvaihdoksen ja edistänyt sitä.
– Pyynikin kesäteatteri on Suomen hienoin ja arvokkain perinteinen kesäteatteri, jonka jatkon halusimme ehdottomasti turvata, kertoo tiedotteessa Tampereen teatterin johtaja Mikko Kanninen.
Uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu teatteritaiteen maisteri Piia Soikkeli.
Soikkeli on työskennellyt aiemmin muun muassa Tampereen teatterin tuottajana ja Teatteri Telakan hallinnollisessa johdossa projekti- ja hanketuottajana, taiteellisen johtoryhmän johtajana sekä hallituksen puheenjohtajana.
– Minulla on ollut kova jano palata sellaisiin hommiin, missä vastuulla on isompia kokonaisuuksia. Olen tullut kotiin, Soikkeli naurahtaa Ylen haastattelussa.
Suuret tappiot koronan takia
Pyynikin kesäteatteri joutui perumaan vuonna 2020 65-vuotisjuhlakesänään kaikki teatteriesitykset koronan vuoksi, mikä johti suuriin talousvaikeuksiin.
Aamulehti kertoi tuolloin, että esityskauden peruminen johti noin 1,2 miljoonan euron lipputulojen menetykseen. Pyynikin kesäteatterisäätiön hallituksen puheenjohtaja Kai Hintsanen kertoi, että teatteri oli akuutissa vaarassa kaatua.
Hetkellistä helpotusta lähes koko henkilökuntansa lomauttaneelle kesäteatterille tuli opetus- ja kulttuuriministeriöltä, joka antoi teatterille 250 000 euroa koronatukea.
Vuoden 2020 lokakuussa Yle kertoi, että Pyynikin kesäteatteri joutui turvautumaan myös muiden tamperelaisten teatterien apuun jatkaakseen toimintaansa koronan aikana.
Pandemia vaurioitti teatterin toimintaa kaksi kesää.
Mikko Kannisen mielestä pelkästään koronan piikkiin talousvaikeuksia ei voi kuitenkaan laittaa.
– Ilman muuta tämä on pelastusoperaatio. Tässä on ollut ihan katastrofaalisia vuosia. Jo ennen koronaa Pyynikin kesäteatterilla oli huono kesä alla, jonka jälkeen kuoppa vaan syveni, Kanninen kertoo Ylelle.
Juttua korjattu 30.3. kello 9.55: Korjattu Mikko Kannisen titteli Tampereen kaupungin teatterinjohtajasta muotoon Tampereen teatterin johtaja.
Juttua muokattu 30.3. kello 12.11: Korjattu kohtaa, jossa puhutaan mahdollisten voittojen käyttämisestä. Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, voittoja ei käytetä Tampereen teatterikesän kehittämiseen vaan Pyynikin kesäteatterin toiminnan kehittämiseen.