Lempäälän kunta alkaa kokeilla kotihoidontuen kuntalisän maksamista ensi syksynä. Pilotti kestää kymmenen kuukautta. Siihen ilmoittautui ennätysmäärä perheitä, sillä peräti 204 perhettä haluaa mukaan.
Näissä perheissä on yhteensä 303 lasta, joista alle 3-vuotiaita on 75 prosenttia.
Lempäälä tarjoaa pilottiin osallistuville perheille kuntalisää, joka on 400 euroa kuukaudessa ensimmäisestä lapsesta. Mikäli lapsella on alle 5-vuotiaita sisaruksia, heidät tulee hoitaa myös kotona. Heistä maksetaan sata euroa lapselta. Lisäksi perhe saa Kelasta kotihoidon tukea.
Laskennallisesti Lempäälän pilottiin ilmoitettujen lasten määrä tarkoittaa 475 kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa. Osa lapsista on jo kotihoidossa, eikä vielä tiedetä, kuinka monta paikkaa tarkalleen ottaen pilotti säästää varhaiskasvatuksesta.
Alle 3-vuotiaat tarvitsevat enemmän hoitajia kuin yli 3-vuotiaat.
Tavallista suurempi tuki
Lempäälän maksama 400 euron kuntalisä on tavallista suurempi. Lasten kotihoidon tuen kuntalisän suuruus oli Suomessa vuonna 2020 keskimäärin 171 euroa lapselta.
Yle kertoi tammikuussa, että kuntalisää maksoi viime vuonna noin viidennes kunnista. Huippuvuosina 2012–2014 maksajia oli lähes kolmannes. Viime vuosina on keskusteltu, miten kuntalisä voi vaikuttaa naisten työllistymiseen.
Lempäälän sivistysjohtaja Nina Lehtinen kertoo, että kaikki pilottiin ilmoittautuneet ja ehdot täyttävät perheet pääsevät mukaan.
– Yllätyimme positiivisesti hakemusten määrästä. Tämä kertoo siitä, että lapsia halutaan hoitaa kotona, kun kotihoitoa tuetaan, Lehtinen kertoo tiedotteessa.
Perheille kerrotaan huhtikuun loppuun mennessä, onko heidät hyväksytty kokeiluun.
Voit keskustella 30.3. kello 23. asti, mitä mieltä olet kotihoidon kuntalisästä.
Korjaus 29.3. kello 14.21 täsmännetty vielä ingressiä, että pilotti tarkoittaa laskennallisesti 475 varhaiskasvatuspaikkaa, tämä ei suoraan ole säästöä.