Valtion etuosto-oikeuden käyttämiselle oli lainmukaiset edellytykset Kemiönsaarella sijaitsevan lomakyläkiinteistön kaupassa, linjaa Turun hallinto-oikeus.
Suomen valtio päätti käyttää etuosto-oikeuttaan Turun saaristossa sijaitsevan lomakylän kaupassa maanpuolustuksellisesta syystä vuonna 2022. Kiinteistön alun perin ostanut Meripesä Paradise -yhtiö valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen.
Osa etuoston kohteena olevasta kiinteistöstä osa rajautuu puolustusvoimien käytössä olevaan Skinnarvikin varikkoalueeseen ja sijaitsee osin sen suoja-alueella.
Turun hallinto-oikeus katsoi, että etuosto-oikeuden käyttäminen oli perusteltua, vaikka vain osa kiinteistöstä sijaitsee etuostolaissa tarkoitetulla alueella ja suurin osa kauempana siitä.
Oikeus katsoi myös, että etuosto-oikeutta voitiin käyttää ilman konkreettista näyttöä siitä, että kiinteistöä voitaisiin käyttää maanpuolustusta vaarantavalla tavalla. Oikeuden mukaan valtio ei voinut ostaa myöskään vain osaa kiinteistöstä, joten hallinto-oikeus hylkäsi yhtiön valituksen.
Hallinto-oikeuden päätökseen voi hakea vielä muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.