Pirkanmaalla korjataan teitä ja siltoja tänä vuonna vain vähän. Esimerkiksi päällysteitä korjataan tänä vuonna vain noin 130–140 kilometriä, kun tarve olisi ainakin 350 kilometriä vuodessa.
Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan tämä johtuu siitä, että tienpidon rahoitus on selvästi vähentynyt viime vuodesta ja keskeisten toimenpiteiden hinnat ovat nousseet huomattavasti.
Viime vuonna käynnistyneet tietyöt jatkuvat Oriveden ohituskaistalla valtatie 9:llä talvitauon jälkeen sekä valtatie 12:lla, jossa Paasikiventietä siirretään ja levennetään ratikkalinjan rakentamisen yhteydessä.
ELY-keskus listasi tämän vuoden hankkeet. Teiden rakenteen parantamista tehdään vain kolmella eduskunnan jakovararahoitusta saaneella kohteella:
- Nokian Miharintiellä (Maantie 2624)
- Virtain Kotala-Kontoperällä (Maantie 3493)
- Sahalahdella Kangasalan Isoniementiellä (Maantie 14011)
Uusia valtion perusväylänpidon parantamisinvestointeja on vain vähän.
- Oriveden Asematie (Maantie 3261)
- Onkkaalantie (Maantie 13982) ja Keskustie (Maantie 13980) Pälkäneellä
Lisäksi valtio osallistuu kaupunkihankkeiden rahoittamiseen muun muassa:
- Tampereentien (Maantie 3400) alikulku Kangasalla
- Asuntilan kiertoliittymä (Maantie 2774) Ylöjärvellä
Myös siltaremontteja
Liikenteeseen eniten vaikuttava siltaremontti on Kärppälänjoen sillan uusiminen valtatie 12:lla. Parin muunkin viime vuonna aloitetun sillan korjaus jatkuu vielä tänä vuonna.
Lisäksi siltojen ylläpitourakassa korjataan Kuljun risteyssilta Nokialla ja Järviön sillan siirtymälaitteet Akaan Viialassa. Putkisiltaurakassa uusitaan viisi siltaa:
- Myllylahden silta, Ruovesi
- Salussärkän silta, Mänttä-Vilppula
- Pärjänojan silta, Ruovesi
- Pajukosken silta, Juupajoki
- Liedenpohjanlahden silta, Virrat
Maanteiden päällystystyöt käynnistyvät vapun tienoilla eteläisestä Suomesta alkaen.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.