Sunnuntai-iltana selviää, ketkä päättävät Suomen asioista seuraavan neljän vuoden ajan.
Kysyimme viideltä äänestäjältä, millaisia asioita he toivovat, että heidän valitsemansa kansanedustajaehdokas hoitaisi kuntoon.
Ilona Ikonen, Oslo
Ilona Ikonen on vaihto-oppilaana Norjassa ja opiskelee terveydenhoitajaksi. Hän kävi äänestämässä konsulaatissa ennakkoon.
Terveysalan opiskelijana hän painottaa sote-kysymyksiä.
– Terveysalan resurssimäärä, palkkaus ja tulevaisuus painavat ehdokkaan valinnassa. Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa, hän sanoo.
Ikoselle tärkeä asia on myös luonnonsuojelu. Oslossa vietetty aika on saanut katsomaan Suomen tilannetta eri näkökulmasta.
– Tahtoisin tuoda Norjan mallia myös kotimaahan. Vaikka täälläkin on resurssipula, se on saatu hoidettua aivan eri tavalla. Palkkaus on myös selvästi parempi, hän sanoo.
Sote-asioiden päätökset Suomessa voivat painaa myös Ikosen omissa henkilökohtaisissa valinnoissa. Tällä hetkellä Norjan työmarkkinat houkuttelevat häntä kotimaata enemmän.
Tahtoisin tuoda Norjan mallia kotimaahan.
Ilona Ikonen
Nadja Lindeman, Kouvola
Nadja Lindeman joutuu ehdokasvalinnassaan miettimään, miten sopivat yhteen kristilliset arvot ja vähemmistöjen asia. Hän on perheen äiti ja lähihoitajaopiskelija Kouvolasta.
– Koen kuuluvani vähemmistöön kahdella tavalla: olen kristitty ja romani. Se ei ole helppo kombo, hän sanoo.
Hän toivoo, että romaneihin suhtauduttaisiin yksilöinä eikä massana.
– Työllistyminen on meille vaikeaa, vaikka kouluttautuisimme. Tähän toivoisin muutosta, hän sanoo.
Hän kertoo, että romanina olo yhteiskunnassa ei ehkä koskaan ole ollut helppoa. Hän kokee myös vaikeutta puhua kristillisistä arvoistaan.
– Toivoisin oman mielen ilmaisemisen vapautta ihan kaikille. Koen, että tänä päivänä kristillisistä arvoista ei oikein saisi puhua. En voi pakottaa toisia pitämään minusta ihmisenä ja romanina, mutta myöskään minua ei voi pakottaa pitämään sellaisista arvoista, joita en pidä hyvänä.
Ehdokkaansa hän toivoisi ajavan eduskunnassa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden parantamista ja saatavuutta.
Toivoisin oman mielen ilmaisemisen vapautta ihan kaikille.
Nadja Lindeman
Jesse Salmela, Miehikkälä
Jesse Salmela Miehikkälästä pääsi äänestämään näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa. Hän antoi äänensä ennakkoon. Ehdokas löytyi melko helposti.
– Vaalikoneita täytin ahkerasti ja yksi nimi nousi aika vahvasti yli muiden, hän sanoo.
Salmela halusi äänestää mahdollisimman nuorta ehdokasta. Puolue vaikutti myös valinnassa.
– Yksi tärkeimpiä asioita minulle on koulutus. Leikkaukset siitä verottavat meidän koulutusjärjestelmäämme, sanoo Salmela.
Hän toivoo, että ehdokas pitäisi asiaa esillä, mikäli tulee valituksi.
Iina-Leena Kiri, Kotka
Taloudelliset kysymykset ovat yrittäjä Iina-Leena Kirille näissä vaaleissa keskeisiä.
– Raha-asiat pitää saada kuntoon. Jos annetaan budjetille kehykset ja raamit, niin niissä pysytään, eikä vaan oteta lisää lainaa lainan päälle, hän sanoo.
Kiri painottaa yksilön sopivuutta, ei puoluetta. Hänestä oleellista on pitää katse tulevaisuudessa, jolloin nelivuotiskausi on lyhyt. Häneltä äänen saa häntä itseään nuorempi ja yhteistyökykyinen ehdokas.
Tiina Tasa, Kotka
Tiina Tasa on huolissaan nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuudesta.
– Kunnallisten terveyspalveluiden varassa olevat ovat eriarvoisessa asemassa niihin verrattuna, joilla on työterveyspalvelut tai vakuutus. Erityisesti nuorten mielenterveysongelmaisten tulisi päästä hoitoon nopeasti, eikä joutua odottamaan osastopaikan vapautumista, hän sanoo.
Hän on nähnyt, että ihmiset oirehtivat, eikä lääkäriaikaa hänen mielestään saa tarpeeksi pian. Tasa toimii vastaavana ohjaajana Kotkan Silmut ry:ssä. Yhdistys järjestää kuntouttavaa työtoimintaa sekä leivänjakoa vähävaraisille.
– Harkitsen vielä ehdokasta. Valinta ei ollut helppo. Nyt on päättäjien aika mennä sanoista tekoihin, sanoo Tasa.
Kunnallisten terveyspalveluiden varassa olevat ovat eriarvoisessa asemassa niihin verrattuna, joilla on työterveyspalvelut tai vakuutus.
Tiina Tasa
Voit keskustella aiheesta 31.3. kello 23.00 asti.