Hyppää sisältöön
Eduskunnasta pois jäävä, nykyinen puhemies Matti Vanhanen muistuttaa yhteistyön merkityksestä ja siitä, että Suomessa tarvitaan monipuoluehallituksia.

Eduskunnan viimeinen istunto päättyi kolminkertaiseen eläköön-huutoon, mutta puolueita muistutettiin silti yhteistyön merkityksestä

Istuva eduskunta vietti tänään vaalikauden päättäjäisiä.

Elli Piirainen
Elli Piirainen

Presidentti Niinistö: valmius tehdä ratkaisuja pitää säilyttää toimitusministeristön aikana

Vaalikauden päättäjäisten jälkeen pitämässään tiedotustilaisuudessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti siitä, että myös toimitusministeristön aikana pitää olla valmius tehdä ratkaisuja.

Kaikista hallituksista tulee eduskuntavaalien jälkeen toimitusministeristöjä. Toimitusministeristö voi syntyä myös kesken vaalikauden, jos hallitus esimerkiksi hajoaa.

Elli Piirainen

"Eläköön, eläköön, eläköön" – vaalikauden viimeinen puhe päättyi eläköön-huutoihin

Vaalikauden päättäjäisten viimeisen puheen piti varapuhemies Antti Rinne (sd.).

Myös Rinne kävi läpi tapahtumia kuluneen neljän vuoden ajalta, ja kommentoi tulevaa Nato-jäsenyyttä.

– Tulevan eduskunnan tärkeänä tehtävänä on jäsenyyden toteutuessa määritellä, millainen jäsenmaa Suomi on. Se keskustelu on syytä aloittaa nopeasti vaalikauden alkaessa ja vaalien jälkeisen eduskunnan käynnistäessä työtään.

Rinne kiitti eduskuntaa tulevien vaalien alla.

– Riippumatta monista jännitteistä ja suuria tunteita herättävistä erimielisyyden aiheista, tästä vaalikaudesta historiankirjoituksen kautta jää vahva viesti vaikeissa tilanteissa selviävästä ja päätöksiä tekemään kykenevästä kansakunnasta.

– Perinteitä noudattaen, kohottakaamme kolminkertainen eläköön- huuto isänmaalle, Rinne kehotti.

Elli Piirainen

Puhemies Vanhanen kiitti eduskunnan työntekijöitä ja kansanedustajakollegoita

Puhemies Matti Vanhanen kiitti myös eduskunnan virkamiehiä heidän tekemästään työstä.

Saamme olla tyytyväisiä, että eduskunta, sen kaikki toimielimet ja eduskuntaryhmät säilyttivät toimintakykynsä pandemian aikana ja kuumimman vaiheen aikana ainuttakaan tartuntaketjua ei talossamme syntynyt, hän sanoi.

– Tästä lämmin kiitos myös huolelliselle henkilökunnalle tarkasta työstä ja varovaisuudesta. Huolehditte valtioelimen pysymisestä toimintakykyisenä.

Vaaleissa useat hyvin pitkään ja toiset lyhyemmän ajan maatamme palvelleet jäävät nyt pois eduskuntatyöstä, Vanhanen sanoi.

Moni jatkaa työtään, osa kokee vaaleissa pettymyksen.

– Haluan lausua lämpimän kiitoksen kaikille nyt eduskuntatyöstä luopuville. Jatkovaltakirjaa hakevat, olette kansanvallan ritareita asettaessanne työnne ja tulevaisuuden ihanteenne kansalaisten punnittavaksi.

– Ihmiset talossa vaihtuvat mutta instituution työ jatkuu maamme menestykseksi.

Elli Piirainen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö julisti eduskunnan vaalikauden työn päättyneeksi.

Viimeisenä puheessaan hän muistutti uuden eduskunnan keskinäisen yhteistyön merkityksestä, erityisesti hallitusneuvottelujen lähestyessä.

– Monipuoluejärjestelmässä on hyvä pitää mielissä, ettei yksin, kaksin, tuskin kolmisinkaan muodosteta tarvittavaa, vahvaa hallitusta.

– Juuri tässä ajassa on erityisen tärkeä varmistaa valmius nopeaan yhteistyöhön heti eduskuntakauden alettua, jo ennen hallituksen muodostamista. Siksi sovinnon siemen kannattaa säilyttää.

Elli Piirainen
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä 29. maaliskuuta 2023.
Vaalikauden päättäjäiset ovat presidentti Niinistölle viimeinen kerta hänen presidenttikaudellaan. Kuva: Silja Viitala / Yle

Presidentti Niinistö aloitti puheensa sitaatilla, jonka mukaan "tulevaisuuden ennustajia on kahta lajia – niitä, jotka eivät tiedä, ja niitä, jotka eivät tiedä, etteivät tiedä”.

Ehkä jaamme tuon tokaisun, Niinistö sanoi.

Kukaan ei voinut tietää keväällä 2019, mitä kaikkea on tuleva, hän jatkoi. Presidentti kiittikin eduskuntaa siitä, että demokratia toimi myös kriisien keskellä.

– Maltti ja tolkku säilyivät kaikissa käänteissä.

Uusi eduskunta aloittaa niin, että Suomi on Naton jäsenmaa

Presidentti Niinistö kiitti eduskuntaa Nato-jäsenyyden suhteen rivakasta toiminnasta. Vielä hetken aikaa istuva eduskunta hoiti kaiken, mitä Suomen Nato-jäsenyyden eteen pystyi tekemään.

– Nyt näyttää viimeistenkin ratifiointien osalta siltä, että uusi eduskunta aloittaa työnsä Naton jäsenmaassa, Niinistö sanoi.

Pehmeyteen ei tällaisena aikana ole varaa, mutta kovuus ei saisi kuitenkaan muodostua itsetarkoitukseksi, Niinistö muistuttaa.

Oikeutettu taistelu pahaa vastaan ei saa muuttaa suomalaisia Niinistön puheen mukaan pahan kaltaiseksi. Vaikka rauhantahtoisuus ja sovittelu sanoivat eivät tällä hetkellä ole kansainvälisissä suhteissa suosiossa, ei saa olla naiivi.

– Korostan, etten tällä nyt tarkoita mitään äkillistä ratkaisua sotaan Ukrainassa. Oikeudenmukainen rauha siellä voi olla vain sellainen, jonka Ukraina itse kokee oikeutetuksi.

– Eikö rauhan tilan maailmassa pitäisi kuitenkin olla tavoitteena?

Puhemiehen tavoin myös Niinistö otti kantaa ilmastonmuutokseen.

Jos ilmastonmuutos ja luontokato karkaavat käsistä, kukaan ei voita, se on meiltä kaikilta pois, hän sanoi.

Elli Piirainen

Puhemies Matti Vanhanen kävi läpi neljän vuoden tapahtumia ja otti kantaa myös ilmastopolitiikkaan

Puhemies Matti Vanhanen (kesk.) nostaa esiin myllerryksiä täynnä olleen vaalikauden. Eduskunnan työhön tuli paljon muutoksia, joita kukaan ei voinut ennakoida.

Pandemia kosketti kaikkia suomalaisia jollain tavalla. Vanhanen ehdottaa puheessaan, että pandemian hallitsemiseksi tehdyistä päätöksistä, päätöksenteko- ja johtamisjärjestelmästä sekä pandemiaan liittyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä on syytä laatia jälkikäteen puolueeton arviointi.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan herätti Vanhasen mukaan Suomen ajattelemaan myös sitä, miten maata puolustettaisiin, jos tänne hyökättäisiin.

Vaikka eduskunnan puhemies on päivänpolitiikan ulkopuolella, Vanhanen ottaa hieman kantaa myös ilmastopolitiikkaan.

Päästöjen vähentäminen on Vanhasen mukaan jatkossakin pidettävä koko kansan yhteisesti kokemana tavoitteena.

– Kiinteistöjen omistajat osaavat laskea, koska kannattaa vaihtaa öljy maalämpöön tai klapeihin, milloin on oikea hetki asentaa aurinkopaneelit ja puhalluttaa villaa vintille.

– Sadat tuhannet metsien omistajat tuntevat paremmin kuin kukaan muu, mikä kasvaa milläkin rinteellä ja laaksossa parhaiten ja koska on tyvilahon tai kirjanpainajan uhkaama kuusikko kaadettava.

Elli Piirainen

Tämä eduskunta jää historiaan kriisiaikojen eduskuntana

Marinin hallitus eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä 29. maaliskuuta 2023.
Marinin hallitus eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä tänään keskiviikkona. Kuva: Silja Viitala / Yle

Neljä vuotta sitten vain harva olisi voinut kuvitella, mitä kaikkea tämän eduskunnan eteen tulisi päätettäväksi.

Koronapandemia, Ukrainan sota, energiakriisi ja valtiontalouden kriisi, politiikan tutkija Johanna Vuorelma luettelee.

– Toisaalta tämä eduskunta sai läpi myös isoja lakipaketteja kuten soteuudistuksen, hoitajamitoituksen, oppivelvollisuuden, translain, Vuorelma toteaa.

Kriisien lisäksi tämä eduskunta teki lähivuosikymmenien yhden isoimmista päätöksistä. Kun Suomi päätti liittyä Natoon, Suomen pitkä sotilaallisen liittoutumattomuuden aika päättyi.

– Natoon liittyminen on iso käännekohta. Se on suurin poliittinen muutos Suomessa EU:hun liittymisen jälkeen.

Eduskunnan suurimpina onnistumisina Vuorelma mainitsee koronapolitiikan hallinnan, joka hänen mukaansa eurooppalaisella ja kansainvälisellä tasolla meni hyvin. Myös nopea reaktio Venäjän hyökkäyssotaan saa kiitosta.

Epäonnistumisena hän sanoo valtiontalouden tasapainottamisessa epäonnistumisen.

– Valtiontalouden tasapainotusta tavoiteltiin, ja se on tunnistettu ongelmaksi niin puolueissa kuin ministeriöissäkin.

Vuorelma on Ylen suorassa lähetyksessä asiantuntijavieraana.

Elli Piirainen

Vuonna 2019 valittu eduskunta kokoontuu tänään viimeistä kertaa. Istunnot ja päätökset ovat jo ohi – jäljellä on enää vaalikauden päättäjäiset.

Osa edustajista ei hae jatkoa ja jotkut eivät tule valituiksi uudestaan.

Vaalikauden päättäjäisten juhlamenot alkoivat jumalanpalveluksella Helsingin tuomiokirkossa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puoliso tohtori Jenni Haukio eduskunnan vaalikauden päättäjäisten ekumeenisessa valtiopäiväjumalanpalveluksessa Helsingin tuomiokirkossa 29. maaliskuuta 2023.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puoliso tohtori Jenni Haukio eduskunnan vaalikauden päättäjäisten ekumeenisessa valtiopäiväjumalanpalveluksessa Helsingin tuomiokirkossa tänään keskiviikkona. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kirkon jälkeen kansanedustajat ja kutsuvieraat kokoontuvat täysistuntosaliin, jossa puhuu eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.).

Puhemiehen puheen jälkeen presidentti Sauli Niinistö julistaa eduskunnan työn päättyneeksi ja vaalikauden päätöksen.

Tiesitkö, että presidentin poistumisen jälkeen vihoviimeisen puheen eduskunnalle pitää varapuhemies, ja puhe päättyy eläköön-huutoihin?

Voit katsoa vaalikauden päättäjäiset alta tai Yle Areenasta.

Suosittelemme sinulle