Hyppää sisältöön

Viranomaisen arvio: Norilsk Nickelin iso laajennus Harjavallassa on toteuttamiskelpoinen

Ely-keskus on antanut perustellun päätelmän Norilsk Nickelin Harjavallassa sijaitsevan nikkelintuotantolaitoksen laajennushankeesta. Ely-keskuksen mukaan suunnitelma on toteuttamiskelpoinen.

Harjavallan teollisuusaluetta.
Norilsk Nickelin tuotantolaitos sijaitsee Harjavallassa. Kuva: Katja Halinen / Yle
Antti Laakso

Norilsk Nickel on saanut ely-keskukselta vihreää valoa Harjavallan nikkelituotantonsa laajennukselle.

Norilsk Nickelin tavoitteena on lisätä nikkelintuotantoa Harjavallassa kaksinkertaiseksi ja vastata muun muassa sähköakkujen materiaalin kasvavaan kysyntään.

Arvio: Voidaan toteuttaa

Varsinais-Suomen ely-keskus antoi hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista keskiviikkona lainmukaisen perustellun päätelmän. Sen mukaan hankkeen toteuttamisesta seuraa ympäristövaikutuksia, mutta toisaalta sähköautojen yleistyminen vähentää ympäristökuormitusta.

Ely-keskus suosittaa, että laajennus toteutettaisiin sellaisella ratkaisulla, jossa vaikutukset Harjavallan läpi virtaavan Kokemäenjoen luontoarvoihin olisivat mahdollisimman vähäiset. Tällainen ratkaisu vähentäisi myös teollisuuslaitoksen nykyisiä päästöjä pintavesiin.

Paljon kysyntää

Norilsk Nickel Harjavalta tuottaa nykyisin noin 65 000 tonnia nikkeliä vuodessa. Uusi ympäristölupa sallisi jopa 140 000 tonnin tuotannon. Yli 100 000 tonnin tuotantoon on tarkoitus päästä vuonna 2028.

Yhtiön tuotteita käytetään esimerkiksi teräksen valmistuksessa, akku- ja paristoteollisuudessa, elektroniikkateollisuudessa, auto- ja lentokoneteollisuudessa, muovi-, teräs- ja pinnoiteteollisuudessa sekä petrokemian teollisuudessa.

Norilsk Nickel on venäläisomisteinen yhtiö. Sen pääomistaja Vladimir Potanin on muun muassa Yhdysvaltain pakotelistalla.

Suosittelemme sinulle