Musiikin maisteri Kaisa Rönkkö aloittaa Taiken johtajana elokuussa.
Kaisa Rönkkö on parhaillaan Suomen Musiikki & Media -tapahtumien toimitusjohtaja. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on työskennellyt muun muassa Music Finlandin toiminnanjohtajana, Suomen Kansallisoopperan ja -baletin orkesteriosaston päällikkönä, Puolustusvoimien erikoissuunnittelijana sekä Fazer Konserttitoimistossa managerina ja partnerina.
Rönkkö on koulutukseltaan musiikin maisteri taidehallinnon ohjelmasta. Sen lisäksi hän on valmistunut musiikkipedagogiksi ja suorittanut pianonsoiton A-tutkinnon.
Taiken johtajan paikkaa haki 24 henkilöä. Tehtävä on viiden vuoden määräaikainen.