Hyppää sisältöön

SaPKo aloittaa syksyllä Suomi-sarjassa, tavoitteena on Mestis-paikka muutamassa vuodessa

Ennen kuin kausi alkaa, seuran on kasattava kokoon sekä pelaajat että toimihenkilöt. Uuden SaPKon budjetti on noin 260 000 euroa.

Viisi miestä istuu vierekkäin sohvalla.
Uuden SaPKon hallitus esittäytyi torstaina. Kuvassa vasemmalta oikealle Kari Kapanen, Vesa Pietarinen, Jan-Erik Wasenius, Jari Lamberg ja Antti Naukkarinen. Kuva: Kati Rantala
Ada Lassuri,
Kati Rantala

Savonlinnan edustuskiekko SaPKo palaa takaisin sarjatoimintaan jääkiekkotaustaisen yrittäjäryhmän voimin. Pelit alkavat ensi syksynä Suomi-sarjassa, joka on Suomen kolmanneksi korkein sarjataso.

SaPKon uusi taustaorganisaatio esittäytyi torstaina. 12 hengen osakasryhmä saatiin kasattua kahvipöydistä ja tuttavapiireistä.

SaPKo Hockeyn hallituksen puheenjohtaja Jan-Erik Wasenius kertoo, ettei sopivien henkilöiden löytäminen ollut vaikeaa, sillä piirit eivät ole suuret.

– Koko juttu lähti siitä, että olemme kaikki tietynlaisia lätkäfaneja. Kun murehdimme syksyllä SaPKon konkurssia, niin aloimme miettiä, että jotain pitää tehdä, Wasenius kertoo.

Mestiksessä pelanneen SaPKon taustayhtiö ajautui konkurssiin viime kesänä. Taustalla olivat pitkään jatkuneet talousvaikeudet.

Suomen Jääkiekkoliiton hallitus myönsi uudelle SaPKolle paikan Suomi-sarjaan kaksi kuukautta sitten. Sarjapaikan edellytyksenä oli vanhan SaPKon palkkarästien maksaminen, joita oli kertynyt muutamia kymmeniä tuhansia euroja.

Wasenius kertoo monen ihmetelleen, miten uusi osakeyhtiö voi olla vastuussa vanhan osakeyhtiön palkkarästeistä. Syy löytyy Jääkiekkoliiton kilpailusäännöistä.

– Tietyllä tavalla se on ymmärrettävää, koska säännöillä suojellaan jääkiekon piiristä palkkaa saavien toimeentuloa, Wasenius sanoo.

Alkujärkytyksen jälkeen rahat kuitenkin löytyivät. Wasenius kertoo, että uusi SaPKo pystyy aloittamaan toiminnan puhtaalta pöydältä.

Edessä organisaation rakentaminen

Suomi-sarjan lisenssihakemus täytyy jättää Jääkiekkoliitolle huhtikuun loppuun mennessä.

Ennen kuin kausi alkaa, seuran on kasattava kokoon sekä pelaajat että toimihenkilöt. Päävalmentajaksi palkattiin Juho Nykänen, joka on valmentanut SaPKoa myös aiemmin.

SaPKon urheilujohtaja Pekka Lindén kertoo, että alustavia kartoituksia on jo tehty.

– Lähtökohta on se, että pyrimme houkuttelemaan entisiä Mestiksen tai Suomi-sarjan pelaajia uuteen projektiin.

Pelaajia pyritään rekrytoimaan myös SaPKon U20-joukkueesta, eli A-junioreista.

Noin 25 pelaajaa olisi saatava kasaan ennen kuin kausi alkaa syyskuun loppupuolella.

– Tämä on iso tavoite ja tässä on valtavat haasteet, mutta uskon pelaajien ymmärtävän, että olemme uuden äärellä, sanoo Lindén.

Noin 260 000 euron budjetti

Organisaation rakentamisen lisäksi edessä on suuria hankintoja.

SaPKon talousvastaava Kari Kapanen kertoo, että yksi iso kuluerä ovat varustehankinnat. Niihin tulee menemään arvioiden mukaan noin 50 000 euroa.

Saman verran rahaa tulee kulumaan myös matkakustannuksiin, koska suurin osa Suomi-sarjan joukkueista sijaitsee kaukana Savonlinnasta.

Lisäksi rahaa valuu pelitapahtumiin, hallien vuokriin ja palkkoihin.

Kapasen mukaan Suomi-sarjan budjetti on noin puolet verrattuna ylemmän sarjatason budjettiin. Suomi-sarjan budjetit vaihtelevat 80 000 ja 250 000 euron välillä.

Summa riippuu paljolti siitä, onko joukkueessa henkilöitä, joille maksetaan palkkaa. Koska kyseessä on niin sanottu amatöörisarja, pääsääntöisesti pelaajat pelaavat ilman korvausta.

SaPKo lähtee Suomi-sarjaan noin 260 000 euron budjetilla. Toiminnalle haetaan kestävää taloudellista pohjaa.

– Kaikkein suurin tekijä on kuitenkin se, että Savonlinnassa pelataan jääkiekkoa myös jatkossa, toteaa Kapanen.

SaPKon tavoitteena on nousta Mestikseen kolmen–viiden vuoden kuluttua. Jos näin käy, budjetti vähintään tuplaantuu.

Mitä ajatuksia SaPKon paluu herättää? Voit kommentoida aihetta perjantaihin 31. maaliskuuta kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle