EU on aloittanut merkittävän investoinnin nopeuttaakseen vastuullisen tekoälyn (AI) kehittämistä Euroopassa.
Investoinnin tavoitteena on luoda Euroopan laajuinen verkosto testiympäristöjä, joilla tekoälykehitystä voi tukea.
Vastuullisuus tekoälyä hyödyntävien ratkaisujen kehittämisessä tulee muun muassa mallien eettisyydestä, syrjimättömyydestä, selitettävyydestä ja läpinäkyvyydestä.
– Tavoitteena on tukea tekoälyä hyödyntävien ratkaisujen kehittämistä tarjoamalla kehittäjien käyttöön resursseja, joihin toimijoilla ei välttämättä muuten olisi suoraa pääsyä, kertoo digitaalisen transformaation ohjelmajohtaja Kristian Valkama Business Tampereelta.
Nopeammin markkinoille testialustojen avulla
Yritykset pääsevät testialustojen avulla kehittämään tekoälytuotteitaan oikeassa ympäristössä.
Odotuksena on, että alustat nopeuttavat uusien tekoälyratkaisujen tulemista markkinoille.
– Keinoälyn kehittäminen on monimutkaista ja edellyttää suuria tietomassoja sekä merkittäviä resursseja. Testiympäristöt tarjoavat yrityksille kustannustehokkaan tavan päästä testaamaan innovaatiotaan, sanoo ohjelmajohtaja Kristian Valkama.
Myös kaupungit ja muut ratkaisujen käyttäjät pääsevät kokeilemaan tekoälypohjaisia ratkaisuja varhaisessa vaiheessa ennen ratkaisujen kaupallistamista.
Tampere ainoana mukana Suomen kaupungeista
EU:n hankkeen tavoitteena on myös testialustojen kehityksen tuotteistaminen sekä käytäntöjen yhtenäistäminen.
Tampere on ainoana kaupunkina Suomessa mukana Citcom.ai-verkostossa.
Yksi hankkeeseen yhdistyvä testialusta on Hervannan autonomisen ajamisen testipeti, jota jo useat kymmenet yritykset Tampereella hyödyntävät.
Ensimmäisen vuoden aikana kartoitetaan vielä tarkemmin tekoälyä kehittävien yritysten tarpeita. Tavoitteena on, että testialustojen verkosto on yritysten käytössä hankkeen toisen toimintavuoden aikana.
Viisivuotinen projekti kokoaa yhteen alan toimijoita yhteensä 11 EU-maasta.
220 miljoonan euron projektia johtaa tanskalainen yhteenliittymä. Suomen osuutta työssä koordinoi Business Tampere.