Hyppää sisältöön

Käskikö poliisihallitus poliisia suojaamaan Turkin presidentin kunniaa? Yle sai muistion, jossa listataan provosoivia toimia mielenosoituksissa

Erdoganin nuken takavarikoinut Helsingin poliisi kielsi Ylelle saaneensa ohjeita ylhäältäpäin. Tapahtumien taustalla vaikuttaa kuitenkin poliisihallituksen muistio.

Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğania esittävä nukke aktivistien kodin lattialla.
Poliisi poisti kansainvälisen kurdiliikkeen asiaa ajavan yhteisön mielenosoituksesta Erdoğania esittävän nuken lauantaina. Kuva: Kurdistan-solidaarisuusverkosto Kuva: Kurdistan-solidaarisuusverkosto
Eero Mäntymaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Helmikuun lopulla mielenosoittajat polttivat Turkin suurlähetystön edustalla Helsingissä Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin kuvan. Helsingin poliisi on kertonut epäilevänsä tapauksissa kunnianloukkausta.

Lauantaina 25.3. Helsingin poliisi takavarikoi mielenosoituksessa Turkin presidenttiä Erdoğania esittävän nuken. Jälleen alkoi kunnianloukkausta koskeva rikosepäily.

Korkean tason poliitikkojen pilkkaaminen on mielenosoituksissa tavallista. Miksi poliisi puuttui nyt Turkin presidentin pilkkaamiseen?

Yle kysyi Helsingin poliisilta jo maaliskuun puolivälissä, oliko poliisin toimien taustalla jokin ohjeistus. Silloin poliisin vastaus oli kieltävä.

Tiistaina STT kuitenkin kertoi, että poliisin toimintaa ohjaava ja kehittävä poliisihallitus on laatinut muistion, joka on mahdollisesti ohjannut poliisin toimintaa.

Lista provosoivista teoista

Yle sai muistion poliisilta tietopyynnöllä.

Tammikuun lopussa laaditussa muistiossa listataan mahdollisia mielenosoituksissa tapahtuvia ”provosoivia tekoja”, ja niistä annettavia mahdollisia rangaistuksia.

Yksi muistiossa listatuista provosoivista teoista on ”tunnistettavaa henkilöä esittävän nuken halventava käsittely”.

Muistion mukaan ”tunnistettavaa henkilöä muistuttavan nuken hirttämisen tai muussa loukkaamistarkoituksessa tapahtuvan käsittelyn osalta voitaneen pitää lähtökohtana, että asiassa on syytä epäillä kunnianloukkausrikosta”.

Kohta muistiosta, jossa käsitellään Koraanin tai muun uskonnollisen symbolin polttamista ja eräistä muista provosoivista toimista mielenosoituksessa.
Yksi muistiossa listatuista provosoivista teoista on ”tunnistettavaa henkilöä esittävän nuken halventava käsittely”. Kuva: Tommi Pylkkö / Yle, lähde: poliisihallitus

Samalla muistio toteaa, että kyseessä on asianomistajarikos. Syyttäjä ei siis saa nostaa syytettä kunnianloukkauksesta eikä törkeästä kunnianloukkauksesta, ellei asianomistaja, joka on tässä tapauksessa Turkin presidentti, ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi.

Muistio ei kuitenkaan suoraan ohjeista poliisia estämään nimenomaan Erdoğania koskevat kunnianloukkaukset.

Poliisi vei lauantaina järjestetystä Turkin sotatoimia vastustavasta mielenosoituksesta Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğania muistuttavan nuken. Mielenosoittajien mukaan nukke olisi ollut osa performanssia.

Helsingin poliisi kielsi saaneensa ohjeistusta ylhäältä käsin

Kun tieto muistiosta tuli julkisuuteen, Yle kysyi asiasta uudelleen Helsingin poliisilta.

Poliisi kielsi edelleen, että toimintaa mielenosoituksissa ohjaisi jokin ohjeistus.

– Sellaisia (ohjeita, määräyksiä) ei ole, sanoi rikoskomisario Heikki Porola tiistaina.

Poliisihallituksen mukaan ohjeistus on kuitenkin annettu kaikkien poliisilaitosten valvonnan -ja hälytystoiminnan johtajille.

Miksette kysyttäessä maininnut, että tällainen muistio on poliisilaitokselle toimitettu?

– Silloin puhuttiin ohjeista, määryksistä, sellaistahan ei ole, Porola vastasi Ylelle keskiviikkona.

Porola siis vetoaa siihen, että poliisille oli toimitettu poliisihallituksen muistio, eikä ohje.

Myös poliisihallitus painottaa, että Turkin presidenttiä koskevia erityisohjeita ei ole annettu poliisilaitoksiin.

– Kyseessä on taustamuistio, jossa asiaa on pyöritelty asiaan liittyvää lainsäädäntöä. Se tukee poliisin toimintaa mielenosoituksissa, mutta poliisilaitokset sitten tekevät päätökset, mitä tilanteissa tehdään, sanoo poliisitarkastaja Marja Kiiski poliisihallituksen poliisitoimintayksiköstä.

Rikoskomisario Heikki Porola ei kommentoi, miten muistio on mahdollisesti ohjannut Erdoganin kunnianloukkauksia ennaltaehkäisseen Helsingin poliisin toimintaa.

Poliisihallitus on aloittanut laillisuusvalvontaselvityksen Helsingin poliisin toiminnasta alkuvuoden mielenosoituksissa.

– Emme nyt kommentoi asiaa, koska toimintamme on ylempien viranomaisten tarkasteltavana, Porola sanoo.

Suosittelemme sinulle