Hyppää sisältöön

Joku laittoi kiusallaan tiktokkaajien nimissä hakemuksia Joensuun kaupunginjohtajaksi

Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja kertoo, että kaupunki selvittää, ovatko henkilöt itse lähettäneet hakemuksen.

Tik-tokin logo puhelimen ruudulla.
Molemmilla naisilla on seuraajia sekä TikTokissa että Instagramissa. Kuva: Ritchie B. Tongo / EPA
Anu Rummukainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Joensuun kaupunginjohtajaksi haki useita ihmisiä. Heidän joukossaan on esimerkiksi Tiktokkaajia ja muista somekanavista julkisuuteen nousseita henkilöitä. Yksi heistä kertoo olevansa lievästi kehitysvammainen nuori nainen, jota on kiusattu Reddit-sivustolla.

– Tämä on tosi väärin, nainen kommentoi Ylelle.

Hän kertoo, että on harkinnut tekevänsä kiusaamisesta rikosilmoituksen, mutta jättänyt sen tekemättä, koska kiusaajat esiintyvät anonyymisti.

Myös toisen nuoren tiktokkaajan nimi on hakijalistalla. Häntäkin on kiusattu Reddit-sivustolla. Molemmista naisista löytyy lankoja eli keskusteluketjuja useilta eri sivustoilta, jotka ovat pilkallisia.

Nimilistalla on myös muiden somesta julkisuuteen nousseiden nimiä. On syytä epäillä, etteivät he hakeneet kaupunginjohtajan paikkaa itse.

Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jere Nuutinen kertoo laittaneensa asian selvitykseen. Hakemuksia on voinut jättää ilman tunnistautumista. Tämä tarkoittaa sitä, että hakemuksen voi tehdä toisen henkilön nimissä.

Nuutinen kertoo, että tulevaisuudessa on mietittävä sitä, että pitäisikö hakuprosessien oltava tunnistautumisen takana, jotta nettikiusaamista ehkäistäisiin.

Muokattu 29.3.2023 klo 20:02 Kahden naisen nimet on poistettu, koska he eivät ole todellisuudessa hakeneet kaupunginjohtajan tehtävää.

Lisätty 29.3.2023 klo 20:19 Tieto yhdestä mieshakijasta, joka on somejulkkis.

Suosittelemme sinulle