Tänään saattaa olla vihdoin se päivä, jolloin Turkin parlamentti vahvistaa Suomen Nato-jäsenyyden.
– Suomessa on jo monena aamuna ehditty toivoa, että Turkin kansanedustajat muistaisivat meitä. Nyt tuo toive saattaa täällä Ankarassa vihdoin toteutua, kertoo prosessia Turkin pääkaupungissa seuraava Ylen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen.
Operaationa lain vahvistaminen ei ole monimutkainen. Laki on lyhyt ja yksinkertainen. On ennakoitu, että sen vahvistaminen voisi sujua jopa alle tunnissa.
Parlamentin käsittely alkaa kello 14, ja parlamentti on koolla korkeintaan iltaseitsemään asti. Siinä välissä laki todennäköisesti vahvistetaan, Mäkeläinen arvioi.
Näin loppumetreillä kansanedustajat tuskin innostuvat pitemmin laista keskustelemaan. Soraääniä voi kuulua lähinnä vasemmalta. Oppositiossa oleva vasemmistolainen HDP voi mielenilmauksena äänestää lakia vastaan, mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ole merkitystä.
Pientä viivettä voi vielä tulla
Kun parlamentti on hyväksynyt lain omalta osaltaan, laki menee vielä presidentin työpöydälle. Presidentti Recep Tayyip Erdoğan on kertonut kannattavansa lakia.
Pientä viivettä matkaan voi kuitenkin vielä tulla.
Kun Turkin parlamentti käsitteli esimerkiksi Pohjois-Makedonian Nato-jäsenyyden vahvistamista, parlamentilta meni viisi päivää siihen, että lakiesitys saatiin presidentille.
Presidentti taas voi vahvistaa lain 15 päivän sisällä.
Kun laissa vihdoin on presidentin nimikirjoitus, laki menee kansalliseen säädöskokoelmaan, ja prosessi on vihdoin valmis.