Kiinteistöpalvelualan työriidassa saavutettiin sopu myöhään keskiviikkona. Lakko olisi koskenut 27 000:ta ihmistä.
Lakko peruuntui niin myöhään, ettei osa työntekijöistä ehtinyt huomata uutista.
Tieto lakon peruuntumisesta tuli illalla kello 23:n aikaan, eikä se ole ehtinyt saavuttaa kaikkia työntekijöitä ennen aamua. Lakon peruuntumisesta ilmoitettiin vain reilua tuntia ennen kuin sen piti alkaa.
Nokialainen toimitilahuoltaja Päivi Mustapuro kritisoi sitä, että työntekijöille ei tullut keskiviikkoillan aikana viestiä siitä, että neuvottelut jatkuvat.
Mustapuro itse huomasi lakon peruuntumisen sattumalta, kun heräsi kolmelta ja vilkaisi puhelintaan. Mustapuro lähti töihin jo etuajassa aamuneljäksi, koska hänen pitää päästä kotiin hoitamaan lastaan, jonka hän oli ottanut pois päiväkodista lakkopäivän ajaksi. Hänen kollegansa ei aamulla huomannut tulla töihin.
Esimerkiksi Kuopiossa Kuntolaakson uimahalli ei ollut torstaina aamulla vielä auennut. Kaupunki tiedotti keskiviikkona hallin olevan lakon takia kiinni. Samoin Turussa Impivaaran uimahalli pysyy suljettuna lakon peruuntumisesta huolimatta.
Pääluottamusmiehellä pelko sanktioista työntekijöille: ”Tämä on valtava asia kentällä”
Kun ISS Palveluiden Lounais-Suomen pääluottamusmies Esa Hoppendorff torstaiaamuna heräsi, huomasi hän Palvelualan ammattiliitto PAMin myöhään illalla tulleen tiedotteen sovun syntymisestä.
Hän huomasi myös, ettei ollut ainoa kiinteistöalan lakon peruuntumisesta yllättynyt. Hoppendorffin mukaan kenttä oli ollut valmiina lähtemään lakkoon ja taistelemaan omista oikeuksistaan.
– 147 Whatsapp-viestiä oli tullut yön aikana. Niihin en ole nyt ehtinyt vastata puoliinkaan vielä, kertoo Hoppendorff.
Lakon yllättävä peruuntuminen viime tingassa, vain noin tuntia ennen ilmoitettua alkamistaan puoliltaöin voi aiheuttaa työntekijöille tukalia tilanteita.
Murhe mahdollisista seuraamuksista on nyt kentällä suuri. Hoppendorffin mukaan työnantajapuolelta on jo tullut vihaisia puheluja työntekijöille.
– Monella ei ole ollut kello soittamassa, ja työnantajapuolelta tulee hirveää roskaa työntekijöille, että miksi ei ole tultu töihin. Tämä on valtava asia kentällä, tuleeko heille sanktioita, jos he eivät pääse ajoissa töihin, sanoo Esa Hoppendorff.
Myös saavutettu sopu vaikuttaa ensituntumalta laihanlaiselta, kertoo SOL Palveluiden Länsi-Suomen alueen varapääluottamusmies Arvo Mäkilä.
– Tässä on hyvin ristiriitaiset tunteet. Palkankorotuksissa jäätiin kyllä mielestäni toivotusta. Toisaalta saatiin jotain tekstiasioita sinne, mutta palkka meille olisi ollut se ykkösprioriteetti, sanoo Mäkilä.
Viikko sitten Mäkilä kumppaneineen seisoi lakkovahtina Turun keskustan hotellin edustalla, ja tuolloin toiveena oli 200 euron korotus palkkaan.
– Ei se siihen nyt oikein yllä. Ensimmäinen tänä vuonna tuleva korotus on aika hyvässä linjassa sen kanssa, mitä ajattelen, että tarvitaan. Mutta ensi vuonna se tulee aika myöhään ja pienellä prosenttikorotuksella. Kyllä se jää hintojen nousujen jalkoihin, toteaa Mäkilä.
Esa Hoppendorffin mukaan tunnelmat kentällä ovat yllättyneet ja osin pettyneetkin, koska lähdettiin hakemaan huomattavasti suurempaa korotusta. Ratkaisu tuskin lisää alan vetovoimaa.
– Sitä juuri pelkään, kun meilläkin on hirvittävä työvoimapula, eikä tämä ainakaan sitä tule parantamaan, sanoo Esa Hoppendorff.
PAM lupaa apua
Palvelualojen ammattiliiton Pirkanmaan aluepäällikkö Elisa Penders sanoo, että sovun syntyminen oli yllätys kaikille.
– Sopuhan on tietenkin aina parempi asia kuin että riidellään, mutta kovasti töitä tämä teettää, että saadaan viesti tuonne kentälle, että sopu on syntynyt.
Pendersin mukaan on ymmärrettävää, ettei kukaan lue PAMin verkkosivuja keskellä yötä tai katso tekstiviestejä puhelimesta kesken yöunen. Siivoojien työvuorot alkavat myös keskellä yötä.
– Jos töihin ei huomaa mennä tai myöhästyy töistä, niin kannattaa ottaa yhteyttä aluetoimistoon. Katsotaan niin, ettei kukaan kärsi tästä taloudellisia menetyksiä. Työnantajien kanssa on sovittu myös siitä, ettei siitä koidu mitään työntekijälle. He myös ymmärtävät ja tiedostavat tämän.
Penders arvioi, että näitä tilanteita joudutaan selvittämään aluetoimistossa.
PAMin järjestöjohtaja Risto Kalliorinne ei vielä osaa arvioida, kuinka paljon sekaannuksia on tullut. Tekstiviesti työntekijöille lakon peruuntumisesta lähti Kalliorinteen mukaan kello 22.45.
– Koska kyse oli laajasta lakosta, niin sekaannuksia on varmasti tullut. Tämä on ala, jossa monet menevät hyvin varhain töihin, Kalliorinne sanoo.
Mahdollisten sekaannusten vaikutuksia pyritään nyt minimoimaan niin hyvin kuin mahdollista.
– Päätös sovusta meni turhankin viime metreille. Se kielii tästä monimutkaisesta neuvottelutilanteesta. Ei toki ollut tavoitteenamme, että tämä menisi näin myöhäiselle.
Myös PAMin Oulun osaston yhteyshenkilö Maria-Riitta Mälliselle on tullut tietoon yksittäistapauksia, joissa tieto lakon peruuntumisesta on tullut yllätyksenä tai työntekijä on herännyt esimiehen soittoon.
Mällinen kertoo, että vaikkei sitä välttämättä sanotakaan, ratkaisua pyritään aina löytää viimeiseen saakka. Yleensä työntekijöitä pyydetään myös seuraamaan tiedottamista. Mällinen kuitenkin myöntää, että tiedottamisen suhteen PAMilla olisi ollut petrattavaa.
– Kun eilen kerrottiin, että lakko on tulossa, niin olisihan siinä voinut yhdellä lauseella todeta, että ratkaisua yritetään vielä löytää. Se ei varmaankaan ollut jokaisella jäsenellä tiedossa.
Juttua päivitetään.