Punaisella matolla Helsingin Kaapelitehtaalla poseerasi maaliskuussa lähes tuntematon elokuvaohjaaja Jussi-patsas kädessään.
Kameroiden edessä hymyili Iiti Yli-Harja, 34, joka on noussut viime vuosina yhdeksi Suomen kiinnostavimmista lyhytelokuvien tekijöistä. Hän voitti parhaan lyhytelokuvan Jussin elokuvastaan Kaikki äitini puhelut.
Elokuvan pääosassa on Yli-Harjan äiti, josta on tullut tosielämän auttava puhelin. Äidiltä kysytään neuvoja lähes kaikkiin mahdollisiin ongelmiin. Apua tarvitsevat sekä läheiset että päihderiippuvuutensa kanssa kamppaileva tuttava.
Katso Jussi-palkittu elokuva tästä:
Yli-Harja on erikoistunut dokumentaariseen nukkeanimaatioon. Se on kuin dokumenttielokuva, mutta se on toteutettu nukkeanimaation keinoin.
Yli-Harjan elokuvien aiheet kumpuavat usein omasta elinpiiristä.
Hänet tunnetaan myös muusikkona. Yli-Harjan garage rock -bändi Pintandwefall keikkailee yhä. Siinä on mukana Ruusut-yhtyeestä tuttu Ringa Manner.
Elokuvan tekijänä Yli-Harja voi hyvin olla Katariina Lillqvistin manttelinperijä. Lillqvist on Suomen kansainvälisesti menestynein nukkeanimaattori.
Paniikkihäiriö sotki keikkailua
Yli-Harjalla puhkesi nuorena paniikkihäiriö. Se rajoitti paikoin olemista, mutta ohjaaja kokee, että hän on saanut elää siitä huolimatta ”hyvää ja hauskaa elämää”.
Yksi käännekohdista oli Pintandwefallin perustaminen. Yli-Harja pisti yhtyeen kasaan Vaskivuoren lukiossa. Yhtye voitti Ääni ja vimma -kilpailun vuonna 2007, ja bändistä kiinnostuttiin ulkomailla.
Pintandwefallissa nuoret naiset pitivät hauskaa. He rikkoivat normeja valitsemalla itselleen soittimet, joita eivät osanneet soittaa. Yli-Harja löysi itsensä rumpujen takaa.
Yhtye esiintyy Zorro-naamiot kasvoillaan ja heillä on Spice Girls -tyyliset taiteilijanimet. Yli-Harja on Tough Pint.
Hän kutsuu bändiä perheeksi. Yli-Harja on tehnyt sen kanssa useita albumeja.
– Meillä on sellainen ajatus, että kaikki hullut ideat toteutetaan ja pönttöillään menemään läpi elämän.
Paniikkihäiriöstä huolimatta Yli-Harja pääsi mukaan keikoille ja pitämään hauskaa, vaikka kaikki ei aina mennyt mutkattomasti.
Ensimmäisellä Euroopan kiertueella Yli-Harja ajettiin autolla Tornion kautta Tukholmaan, sillä hän ei pystynyt astumaan Helsingissä laivaan paniikkihäiriön takia. Tukholmasta matka jatkui Saksan ja Hollannin läpi Ranskaan.
– Matkustaminen oli todella vaikeaa ja kuluttavaa, mutta keikkailu ihanaa, Yli-Harja toteaa.
Hänellä ei ole ollut enää pitkään aikaan ongelmaa matkustamisen kanssa.
Self help -kirjat eivät auttaneet
Paniikkihäiriöstä huolimatta Yli-Harja halusi jo pienenä eturiviin. Musikaalisena lapsena hän aloitti viuluopinnot konservatoriossa 6-vuotiaana. Oopperakuorossa laulanut isä otti tytön mukaan esityksiin, joissa tarvittiin lavalle lapsia.
Ylä-Harja perusti ensimmäinen bändinsä yläasteella.
Paniikkihäiriöstä oli tullut kuitenkin henkilökohtainen mörkö. Se vaivasi Yli-Harjaa niin, että hän yritti päästä siitä eroon kaikin tavoin.
Paniikkihäiriö oireilee eri tavoilla ja se ilmenee 2–3 prosentilla väestöstä jossain elämän vaiheessa. Naisilla häiriö on kaksi kertaa niin yleinen kuin miehillä.
– Yritin ehkä jopa liikaa, ja se oli huono asia.
Yli-Harja hankki alan kirjallisuutta käsiinsä. Hän tutki self help -kirjoja, joissa neuvottiin, miten ahdistuksesta voi päästä eroon.
– Ajoin itseni burn outiin lukemalla niitä kirjoja päivittäin. Pakotin itseni altistusharjoituksiin, eikä sekään toiminut.
Lopulta Yli-Harja pääsi Kelan tukemaan pitkään terapiaan.
– Terapia ei parantanut heti kaikkea, mutta vei ihan hirveästi eteenpäin. Olen toipunut paniikkihäiriöstä jo aikaa sitten.
Mies meikkaa kauppareissulle
Ohjaajaa kiinnostavat elämän rosoisuus ja epätäydellinen ihminen.
Yli-Harja on kulkenut tänä keväänä taiteellisesta voitosta toiseen. Hänet palkittiin maaliskuussa Risto Jarva -palkinnolla Tampereen elokuvajuhlilla. Voiton ja 10 000 euroa toi nukkeanimaatio Blush – An Extraordinary Voyage.
Se kertoo nuoresta, pikkupaikkakunnalla asuvasta Fatusta, jolla on huomiota herättävä kiinnostuksen kohde.
Suomalais-kosovolaisessa perheessä kasvanut Fatu on pitänyt lapsesta lähtien meikkaamisesta. Elokuvassa hän lähtee parhaan ystävänsä, autismin kirjolla olevan Rain kanssa ensi kertaa meikattuna julkisesti ulos. Fatun vanhemmat ovat olleet alusta lähtien meikkaamista vastaan.
Katso elokuva tästä:
Ohjaaja oli kuunnellut Fatun ja Rain ”höpötyksiä” tosielämässä jo pitkään ennen kuin he päätyivät Yli-Harjan elokuvaan. Kaveruksilla on tapana puhua suomea ja englantia ”hypertilassa”.
– Rai ja Fatu olivat aina niin hauskoja yhdessä. Mietin, voisinko tehdä heidän kanssaan elokuvan.
Risto Jarva -palkinnon jury totesi perusteluissaan, että ”vaikka elokuvan pinta on glitteriä ja glamouria, ystävyyttä, juustopalloja ja meikkaamista, pinnan alta nousee painavia teemoja: on kysymys ihmisoikeuksista, väkivallasta ja kuolemasta.”
Fatu haluaa näyttäytyä meikeissä lähikaupassa. Ostosreissu on kuvattu kuumatkana. Nukkeanimaatiossa kuuluu Fatun ja Rain autenttinen puhe.
Elokuvasta tuli yllättäen myös jäähyväiselokuva, sillä Fatu lähti kauppareissun jälkeisenä aamuna pitkäksi aikaa Kosovoon.
– Matka jännitti ja ahdisti Fatua todella paljon. Kosovossa on selkeästi vaarallisempaa kuin Suomessa näyttää tällaisia puolia itsestään miehenä, Yli-Harja sanoo.
Asuuko minussakin hiiri?
Palkittu ohjaaja on palannut tänä keväänä hämmentäviin ja osin ristiriitaisiin muistoihin.
Hän kuvaa parhaillaan uutta elokuvaansa Täällä haisee hiiri. Se on Yli-Harjan henkilökohtaisin ohjaustyö.
Elokuva kertoo isosta elämänmuutoksesta. Tässä tapauksessa eron jälkeisestä itsensä uudelleen kokoamisesta ja löytämisestä.
Täällä haisee hiiri kertoo sekin elämän epätäydellisyydestä.
– Leffa käsittelee inhimillistä elämän sekopäisyyttä, ja itsensä hyväksymistä siinä. Silti kaikki voi mennä ihan hyvin.
Elokuvaan liittyy erikoinen taustatarina.
Yli-Harja ihastui pikkutyttönä lastenkuunnelmaan Äänirosvo. Se kertoo Olavinlinnan hiiriväen seikkailuista kauan sitten.
– Se oli karsea tarina. Siinä kidutetaan hiiriä. Opettelin kuunnelman sanasta sanaan ulkoa ja tein siitä oman version kasetille.
Lapsuuden tallenne tuli vastaan muuton yhteydessä. Kasettia kuunnellessa Yli-Harja tajusi, että hänessä asuu samankaltainen ”hiireys”, joka oli tullut kuunnelmasta tutuksi.
Hiireys on Yli-Harjan mukaan ”sellaista inhottavaa”, mitä ei hyväksy itsessään. Ihmisissä on muitakin kuin vain hyviä puolia.
– Ja silloin ne voi hyväksyä, kun tajuaa, että minähän olen ollut aina tällainen hiiri, ja siinä hiireydessä on aina ollut myös paljon hyvää, Yli-Harja sanoo.
Hän suipistaa suunsa irvistykseen ja paljastaa kyntensä.
Epätäydellinen ihminen?
Millaisia ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun 3. huhtikuuta kello 23 asti.