Suomen Kennelliitto on määrännyt yhteensä 12 ihmiselle seuraamuksia suojelukoirien väkivaltaisesta kohtelusta.
Seuraamukset ovat jatkoa tapahtumasarjalle, joka alkoi helmikuussa 2021. Tällöin Yle julkaisi Oikeutta eläimille -järjestön Kotkassa ja Paimiossa kuvaamia salavideoita, joissa suojelukoiria koulutettiin väkivaltaisesti. Koiria muun muassa potkittiin, lyötiin päähän ja kuristettiin.
Kolme on määrätty pysyvään toiminta-, koe-, kilpailu- ja rekisteröintikieltoon. Heistä yksi oli Kennelliiton jäsen, ja hänet on erotettu liitosta pysyvästi, kertoo Kennelliitto tiedotteessaan.
Loput yhdeksän ihmistä saivat väliaikaisia seuraamuksia.
Heidät on esimerkiksi erotettu liitosta tai määrätty toimintakieltoon määräajaksi, joka vaihtelee puolestatoista vuodesta kymmeneen vuoteen.
Seuraamukset määräsi liiton eettinen lautakunta. Lautakunta käsitteli maaliskuun kokouksessaan ilmoituksia yhteensä 13 ihmisestä. Kaikki ilmoitukset liittyivät suojelukoirien kohteluun.
Lautakunta katsoi, että yhden ihmisen tapauksessa tälle jo aiemmin asetettu väliaikainen koe-, kilpailu- ja toimintakielto oli ollut riittävä seuraamus. Hänelle ei siis määrätty uusia seuraamuksia.
Ilmoituksia tehtiin alun perin 25 ihmisestä
Kennelliiton hallitus käsitteli suojelukoirien väkivaltaisesta kohtelusta tehtyjä ilmoituksia alun perin jo viime marraskuussa. Ilmoituksia oli tehty kaikkiaan 25 ihmisestä.
Kolmesta ihmisestä liiton hallitus päätti tehdä ilmoituksen tämän kotimaan kennelliitolle ja kansainväliselle kennelunionille.
Seitsemän ihmisen tapauksessa asian käsittelyä päätettiin puolestaan siirtää, kunnes asiasta saataisiin lisätietoja. Kahden ihmisen kohdalla hallitus päätti, ettei ilmoitus aiheuttanut toimenpiteitä.
Kaikkiaan 13 ihmisen asian hallitus päätti sen sijaan lähettää edelleen Kennelliiton eettisen lautakunnan käsiteltäväksi. Samalla hallitus määräsi nämä ihmiset väliaikaiseen koe- ja kilpailukieltoon sekä toimintakieltoon luottamustehtävissä.
Kieltojen ilmoitettiin olevan voimassa, kunnes asia olisi lopullisesti ratkaistu eettisessä lautakunnassa.