– Koska sitten voi ainakin valittaa, jos joitakin asioita ei ole hoidettu oikein, näin äänestämisen merkityksen kiteyttää Lilja Kalaranta Helsingistä.
Eduskuntavaalien jännitysnäytelmä päättyy tänään vaali-illassa.
Samalla on kulunut 117 vuotta siitä, kun suomalaiset saivat ensimmäistä kertaa oikeuden äänestää yhtäläisesti sukupuoleen ja säätyyn katsomatta.
Samaan aikaan eduskunta korvasi aiemmat säätyvaltiopäivät.
Sitä ennen käytössä oli vain yksi ääni säätyä kohti. Järjestelmässä aatelin valta korostui ja ulkopuolelle jäivät etupäässä naiset, torpparit ja työläiset.
Maailmanlaajuisesti päätös oli yksi aikansa radikaaleimmista. Se loi suomalaisille toivoa tulevaisuudesta ja tunteen siitä, että asioihin on mahdollista vaikuttaa.
Mutta mitä äänestäminen tarkoittaa nykypäivän Suomessa? Minkälaisiin asioihin suomalaiset kokevat voivansa vaikuttaa?
Yle haastatteli ihmisiä vaaliviikolla ympäri Suomea kertomaan, mitä demokratia heille tämän päivän Suomessa merkitsee, ja miksi äänestäminen on yhä tärkeää.
Vaalien tulosiltaa voit seurata Yle TV1:llä ja Yle Areenassa kello 19.30 alkaen. Tulosillassa voit seurata analyyseja sekä puheenjohtajien ja puolueiden vaalivalvojaisten tunnelmia.
Yle seuraa vaalipäivää myös radiossa Radio-Suomen vaali-illassa kello 19.30 alkaen. Kerromme äänestyksen viime hetken tunnelmat, ennakkoäänestystuloksen tuoreeltaan, kannatuksen voimasuhteiden muutoksen ja vaalien lopputuloksen.
Kaikki valtakunnalliset sisällöt eduskuntavaaleista, kuten tulospalvelun, voit löytää myös verkossa osoitteesta yle.fi/vaalit.