Hyppää sisältöön

Poliisi tutkii kansanedustaja Joonas Köntän tönimistä lievänä pahoinpitelynä

Joonas Könttä oli viime maanantaina kampanjoimassa Jyväskylän Kävelykadulla kun hän joutui yllättäen tönimisen kohteeksi. Poliisi otti tönijän kiinni paikan päältä.

Joonas Könttä pipo päässä. Pipossa ja lukee Könttä.
Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä koki maanantaina häirintää vaalityössä, kun hänen luokseen tuli mies soittamaan suuta ja tönäisi Könttää. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
Marja Roiha

Keskustan jyväskyläläisen kansanedustajaehdokkaan Joonas Köntän joutuminen tönityksi on edennyt poliisitutkintaan.

Könttä kertoo Twitterissä, että poliisi tutkii häneen viime maanantaina kohdistunutta häirintää lievänä pahoinpitelynä.

Köntän mukaan epäilty tekijä on poliisin vanha tuttu ja tilanne tallentui myös katukameroihin.

Könttä oli viime maanantaina kampanjoimassa Jyväskylän Kävelykadulla. Kesken kampanjoinnin hänen luokseen saapui mies, joka ryhtyi pian tönimään ehdokasta.

Tilanne oli ohi melko nopeasti. Viereisen kauppakeskus Sokkarin vartija soitti poliisille, joka otti Könttää tönineen miehen kiinni.

Könttä kertoo tapauksen olleen ensimmäinen kerta, kun häneen on käyty fyysisesti kiinni.

Suosittelemme sinulle