Hyppää sisältöön

Oikeudenkäynti naantalilaisen hevostallin seksuaalirikosepäilyistä määrättiin salaiseksi

Vastaajina ovat hevostallia pitäneet vuonna 1975 syntynyt mies ja vuonna 1979 syntynyt nainen. Molempia vastaan on nostettu syytteet kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Heinää ja puunpurua hevosten tallissa lattialla.
Seksuaalirikosepäilyssä on neljä epäiltyä uhria. Kuvituskuva. Kuva: Sami Takkinen / Yle
STT-Yle

Varsinais-Suomen käräjäoikeus määräsi torstaina odotetusti salaiseksi oikeudenkäynnin naantalilaisen hevostallin seksuaalirikosepäilyistä.

Tallia pitänyttä 1970-luvulla syntynyttä pariskuntaa syytetään kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi pariskunnan miestä syytetään kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta. Asianomistajia eli epäiltyjä uhreja jutussa on neljä.

Molemmat syytetyt ovat ennakkovastauksissaan käräjäoikeudelle kiistäneet teot.

Asiassa järjestettiin torstaina valmisteluistunto. Pääkäsittelyn käräjäoikeudessa on määrä alkaa toukokuussa, ja siihen on varattu useita päiviä.

Tutkinta pariskunnasta alkoi sen jälkeen kun Turun Sanomat julkaisi toukokuussa 2021 jutun, jonka mukaan kymmeniä tyttöjä ja nuoria naisia olisi joutunut eriasteisten seksuaalisten tekojen kohteiksi tallilla kymmenen vuoden aikana.

Suosittelemme sinulle