Hyppää sisältöön

Ylivieskan puukotuksesta epäilty nuori on vangittu

Pohjoispohjalaisessa Ylivieskan Kaisaniemen yläkoulussa tapahtui tiistaina puukotus. Poliisilla oli tarpeeksi näyttöä esittää asiassa vangitsemista.

Kaisaniemen yläkoulu 28.3.2023
28.3.2023 Ylivieskan Kaisaniemen koulussa nuori puukotti toista nuorta. Kuva: Paulus Markkula
Heini Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylivieskan toissapäiväisestä puukotuksesta epäilty nuori on vangittu.

Poliisi esitti käräjäoikeudelle vangitsemista todennäköisin syin.

Teon motiivi ei ole selvinnyt, mutta poliisilla on tapahtumien kulusta selkeä kuva. Epäilty on tunnustanut teon.

Asiassa ei ole ilmennyt, että uhrilla ja epäilyllä olisi ollut riitaa tai jotain muuta syytä, joka selittäisi tapahtunutta tekoa. Uhri ja epäilty tunsivat toisensa.

Tapahtumapaikasta Kaisaniemen koulun käytävällä on valvontakamerakuvaa, ja poliisi on myös kuulustellut epäiltyä sekä puhuttanut silminnäkijöitä.

Myös toipumaan päin olevaa puukotuksen uhria on päästy puhuttamaan. Hänelle aiheutui puukotuksesta vakavat vammat.

Puukotus tapahtui Ylivieskan Kaisaniemen yläkoululla tiistaina. Alaikäinen nuori puukotti toista selkään koulun käytävällä.

Poliisi tutki tapausta tapon yrityksenä.

Suosittelemme