Hyppää sisältöön

Laaja tukimuutos vaatii maatalousyrittäjiltä kouluttautumista

Uudistus vaikuttaa tilojen tukikertymään ja tuotannon suunnitteluun.

Traktori syksyisellä pellolla. Kuvan etualalla liehuu oranssin värisiä lehtiä.
Kuva: ullstein bild/ All Over Press
Iina Kluukeri

Tänä vuonna merkittävästi muuttuvat maataloustuet vaativat tuottajilta kouluttautumista, muistuttaa tuottajien etujärjestö MTK.

Esimerkiksi MTK Keski-Pohjanmaa kannustaakin nyt tuottajia koulun penkille jo ennen kevättöitä. Muun muassa Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla järjestetään keväällä paikallisia koulutuksia ja tuki-infoja sekä seminaareja aiheesta.

– Kaksi työpäivää kannattaa uhrata koulutukseen. Sen jälkeen on syytä varata aikaa ja neuvonta-apua muutosten soveltamiseen omalla tilalla, kertoo MTK Keski-Pohjanmaan kenttäpäällikkö Niko Hyppönen tiedotteessa.

Uusi EU:n ohjelmakausi tuo laajat uudistukset tukiehtoihin ja -sisältöihin.

Esimerkiksi peltoviljelyn tukia voi hakea jatkossa vain sähköisesti. Paperihakemus jää siis historiaan. Kuitenkin pohjalaismaakunnissa valtaosa tiloista haki tuet sähköisesti jo muutama vuosi sitten.

Uutta on myös se, että hakemusta voi sen jättämisen jälkeen muuttaa itselle myös edulliseen suuntaan. Peltotukien päähaku järjestetään edelleen keväällä.

Myös tukivalvonta muuttuu. Joitain ehtoja valvotaan uudella kaudella satelliittimonitoroinnilla, jolloin valvonta kohdistuu kaikkiin peltoihin.

Tukimuutokset ovat merkittäviä ja ne vaikuttavat tilojen tukikertymään sekä tuotannon suunnitteluun.

Suosittelemme sinulle