Taivalvaaran urheilu- ja vapaa-ajan keskusta pyörittävä Komake Oy aikoo myydä talviurheilukeskuksessa käyttämänsä välineistön. Myyntiin lähtee muun muassa satoja laskettelusuksia sekä lumilautapareja.
Yritys on ilmoittanut sulkevansa Taivalvaaran hiihtokeskuksen pääsiäisenä.
Taivalkosken kunta päätti aiemmin talvella irtisanoa vuokrasopimuksen rinnetoimintoja pyörittävän Komaken kanssa tämän talvikauden jälkeen. Kunta hakee Taivalvaaraan nyt uutta toimijaa.
Yhtenä vaihtoehtona kunta on esittänyt jatkavansa toimintaa omana työnään ensi talvena.
– Mikäli kunta jatkaa Taivalvaaran toimintojen pyörittämistä, joutuu se hankkimaan rinnekeskukseen uudet vuokravarusteet kymmenillä tuhansilla euroilla ja palkkaamaan henkilöstöä rinteiden kunnostukseen, Komake Oy:n toimitusjohtaja Antero Pitkänen arvelee.
Pitkänen kertoo Komake Oy:n harkinneen, että se lähtisi vielä mukaan kilpailemaan Taivalvaaran toimintojen vuokraamisesta.
– Kunnalla ja Taivalvaaran toimintojen tulevaisuutta pohtivalla konsulttiyrityksellä ei ole mielestämme kuitenkaan realistista näkemystä miten Taivalvaaran toimintaa pitää jatkaa, joten päätimme lopettaa toimintamme siellä kokonaan ja laittaa paikan kiinni, Pitkänen kertoo.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.