Hyppää sisältöön

9-vuotias tyttö kuoli, kun kuorma-auton kuljettaja ajoi hänen päällensä – omaiset määrättiin maksamaan lähes 5 000 euroa oikeuskuluja

Kuljettaja tuomittiin käräjäoikeudessa kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen muun muassa kuolemantuottamuksesta. Lapsen omaiset määrättiin maksamaan oikeuskulut vahingonkorvausasiasta.

Espoon Oikeustalo.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan kuorma-auton kuljettaja ei noudattanut väistämisvelvollisuutta eikä varovaisuutta tilanteessa. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle
Otso Karhu

Yhdeksänvuotias tyttö kuoli, kun kuorma-auton kuljettaja ajoi hänen päällensä Espoossa huhtikuussa 2021.

Tyttö oli ollut ylittämässä pyörällään suojatietä. Kuljettaja oli kääntymässä kuorma-autollaan risteyksestä oikealle ja ajoi tytön yli. Tyttö menehtyi tapahtumapaikalle.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan molemmilla oli tilanteessa vihreä valo, mutta kuljettajalla oli väistämisvelvollisuus.

Kuljettaja rikkoi väistämisvelvollisuutta

Autoa ajaneen vuonna 1997 syntyneen miehen mukaan hän ei nähnyt tietä ylittävää tyttöä. Mies arveli oikeudessa, että tyttö saattoi ajaa jonkin aikaa rekan peilien katvealueella, mihin on huono tai olematon näkyvyys.

Käräjäoikeus katsoi, että kuljettajan olisi pitänyt olla huolellisempi, sillä näkyvyys kävely- ja pyörätielle oli tapahtuma-aikana hyvä.

Käräjäoikeuden mukaan kuljettaja ei noudattanut väistämisvelvollisuutta eikä varovaisuutta tilanteessa. Lisäksi oikeus katsoi, että yhdeksänvuotias ei voisi ajaa pyörällä niin lujaa, että tätä ei ehtisi havaita.

Lisäksi ilmeni, että kuljettaja oli osin jättänyt noudattamatta kuljettajien lakisääteisiä taukoaikoja.

Kolme kuukautta ehdollista vankeutta

Kuljettaja tuomittiin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa kuolemantuottamuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Päätös ei ole vielä lainvoimainen.

Menehtyneen tytön omaiset vaativat kuljettajalta ja tämän työnantajalta vahingonkorvauksia muun muassa kärsimyksestä. Oikeus kuitenkin katsoi, että tapaus ei johtunut tahallisuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta.

Noin 4 700 euron oikeuskulut vahingonkorvausasiasta jäivät omaisten maksettavaksi.

Suosittelemme sinulle