Hyppää sisältöön

AL: Tamperelaiskoulussa kuvatussa videossa pahoinpidellään rajusti yhtä oppilasta

Hatanpään koulun rehtori vahvistaa Ylelle, että koulun alueella kuvatuissa videoissa käytetään väkivaltaa. Sosiaalisessa mediassa levinneet videot ovat myös poliisin hallussa ja asia on selvityksessä.

Nuorisoa kokoontuu Tikkurilan asemalla. Etualalla poika käyttää puhelinta.
Pahoinpitelyä näyttäviä videoita on levitetty sosiaalisessa mediassa. Kuvituskuva. Kuva: Ilkka Loikkanen
Pasi Punkari
Avaa Yle-sovelluksessa

Tamperelaisessa Hatanpään koulussa on kuvattu video, missä näkyy kuinka yhtä poikaa pahoinpidellään rajusti. Aamulehden haltuunsa saamalla videolla näkyy, kuinka poika paiskataan maahan ja häntä lyödään nyrkeillä päähän.

Videota on levitetty sosiaalisessa mediassa. Videolla olevien tietojen mukaan se on kuvattu torstaina päivällä koulun ulkotiloissa.

Toisessa koulun sisätiloissa kuvatussa videossa näkyy Aamulehden mukaan, että nuorta retuutetaan ja häntä vaaditaan polvistumaan sekä pyytämään anteeksi.

Aamulehdelle videon välittänyt vanhempi kertoo, että kuvauspaikka on Hatanpään koulun Koivistontien toimipiste. Vanhemman lapsi opiskelee koulussa.

Rehtori: Oppilaat pystyy tunnistamaan videolta

Hatanpään koulun rehtori Mari Palviainen vahvistaa tapahtuneen Ylelle.

Palviainen kertoo, että koulun alueella kuvatuissa videoissa käytetään väkivaltaa. Oppilaat pystytään hyvin tunnistamaan videoista.

– Tilanteissa on mukana useita nuoria, jotka osallistuvat kuvaamalla pahoinpitelyä ja toimivat sitä kautta yllyttäjinä, kertoo Palviainen sähköpostivastauksessaan.

Koululta ollaan perjantain aikana yhteydessä lasten vanhempiin. Koululta on oltu yhteydessä myös poliisiin.

– Väkivallan ihannointi on lisääntynyt muutamien nuorten keskuudessa, mikä on äärimmäisen huolestuttavaa. Koulun tietoon on tullut yksittäisiä tapauksia, Mari Palviainen kertoo.

Hän kertoo, että koulu pyrkii ennaltaehkäisevään toimintaan, jotta tämänkaltaisia väkivallantekoja ei nuorten keskuudessa tapahtuisi.

Poliisi on törmännyt ilmiöön ja sitä seurataan

Rikosylikomisario Pasi Nieminen Sisä-Suomen poliisista kertoo, että asia on poliisilla selvityksessä.

– Video on poliisin hallussa ja selvitystyö on käynnissä, kertoo Nieminen.

Nieminen kertoo yleisellä tasolla, että vastaavien videolle kuvattujen pahoinpitelyjen määrä on nuorison keskuudessa lisääntynyt.

– Erilainen nöyryyttäminen ja pahoinpitely sekä sen kuvaaminen on yleistynyt. Tällaistä ei ennen tapahtunut.

Hän pitää esille tulevia määriä kuitenkin vielä vähäisinä.

Yle kertoi perjantaina, että myös Pohjanmaalla nuorten alistava ja nöyryyttävä väkivalta on noussut poliisiakin huolestuttavaksi ilmiöksi.

Suosittelemme sinulle