Pääministeri Sanna Marin (sd.) kuvailee Suomen tuoreinta Nato-askelta historialliseksi.
Marin kommentoi Ylelle vaalitapahtuman yhteydessä Vantaan Tikkurilassa, että Suomen jäsenyyshakemuksen ratifiointi kaikkien 30 maan parlamentissa on valtavan hieno asia.
– Kyllä tämä on historiallinen hetki monellakin tapaa. Olen myös todella ylpeä Suomen kansasta, koko poliittisesta johdosta ja siitä, miten me olemme yhdessä pystyneet viemään tämän prosessin maaliin asti. Tämä on hieno hetki.
Pääministerin mukaan Suomessa on syytä olla tyytyväisiä siihen, että jäsenyyden myötä turvallisuus paranee.
– Kun Suomesta tulee Naton jäsen, olemme 5. artiklan suojassa. Muut puolustavat meitä ja me puolustamme muita. Toimimme yhdessä ja puolustamme toisiamme.
Marin sanoo, että Suomi osallistuu kaikkiin Naton toimintoihin täysivaltaisena jäsenenä.
– Tämä tulee vaatimaan meiltä myös paljon työtä, mutta olemme siihen valmiita. Suomi on erittäin vahva puolustusmaa. Meidän osaamistamme arvostetaan korkealle ja täytämme kaikki Naton kriteerit kirkkaasti.
Marin arvelee, että Suomen täysjäsenyys saa lopullisen sinettinsä ”hyvin nopeasti”.
– Suomessa prosessi on viety niin pitkälle ja eduskunta on asian käsitellyt, joten tässä ei mene kauan.
Marin myös toivoo, että Ruotsi seuraisi Suomea Natoon mahdollisimman nopeasti. Hän uskoo Ruotsin olevan Naton jäsen vielä ennen heinäkuussa järjestettävää Vilnan huippukokousta.
– Meidän intressisämme ja yhteisenä tavoitteenamme on tietenkin, että seuraavaksi on Ruotsin vuoro.
Turkin ulkoministeri soitti Haavistolle yöllä
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sai viime yönä mieluisan puhelun.
– Olihan se ilon hetki, kun Turkin ulkoministeri soitti puolenyön aikaan, että parlamentti on äänestänyt ja yksimielisesti päättänyt Suomen Nato-jäsenyydestä.
Haaviston mukaan Suomi saattaa olla Naton jäsen virallisesti jo ensi viikon alussa.
– Turkki lupasi, että prosessin loppu menee aika rapsakasti. Unkari aikoo tallentaa nyt perjantaina aamupäivällä Washingtonin aikaa oman ratifiointinsa. Nyt odotetaan, että Turkin paperityö saadaan valmiiksi.
Haaviston mielestä Nato-jäsenyyden tuoma merkittävin muutos on Suomen siirtyminen artikla 5:n alle.
– Suomi on sotilaallisesti turvassa omien puolustusvoimiemmekin ansiosta, mutta uudenlaisia uhkia vastaan meillä on parempi suoja Naton jäsenenä.
Myös Haavisto toivoo, että Ruotsista tulisi Nato-jäsen mahdollisimman nopeasti.
– Itämeren alueella ja Pohjolassa on vaikea tehdä puolustussuunnittelua ilman Ruotsia.
Juttua täydennetty 31.3.2023 klo 16.58 ulkoministeri Pekka Haaviston kommenteilla.