Tampereen Ilves tarjosi jälleen luisteluvoimallaan valtavan kovan haasteen vastustajalleen jääkiekon SM-liigassa. Tällä kertaa kovaan tempoon sai totutella Pelicans, joka venytti välierän jatkoerään saakka.
Pelicans tasoitti pelin 2–2:een Topias Vilénin maalilla vain 19 sekuntia ennen päätössummeria. Ratkaisun viimeisteli lopulta puolustaja Leo Lööf, kun jatkoerää oli pelattu yli kaksi minuuttia.
– Jos Antti Pennanen (Ilveksen päävalmentaja) olisi halunnut kirjoittaa käsikirjoituksen, se olisi juuri tällainen. Tehdään töitä älyttömästi, muutama virhe, lapsus ja mennäänkin jatkoerään. Ilves pääsi kuin koira veräjästä ja sai ottelukiinnityksen. Tästä on eri juttu lähteä nöyränä pelaamaan huomista peliä, Yle Urheilun asiantuntija Ismo Lehkonen kommentoi kiekkokierroksella.
Lehkonen muistutti, että kovalla temmolla ottelussa pelannut Ilves myös sai kulutettua lahtelaisten voimia.
– Se oli energistä, koko ajan luistelevaa, kovaa irtokiekko- ja kaksinkamppailupelaamista. Pennasen on hyvä heittää psykologisesti, että he katkeavat, kun jatkamme omaa työtämme.
Ilveksen kapteeni Eemeli Suomi muistutti Yle Urheilulle, että sarja on vasta alussa. Katseet on kiinnitetty jo lauantain otteluun. Sarjan kaksi ensimmäistä ottelua pelataan poikkeuksellisesti Lahdessa, sillä Tampereen areenalla on konsertteja.
– Emme kauheasti sitä miettineet. Pari matsia täällä, olemme yötä tuolla ja kotona pidempään. Ei se sillä tavalla haittaa, Suomi sanoo.
Tarvitseeko jotain muuttaa huomiselle?
– Kyllä jotain käymme läpi, vähäsanainen Suomi totesi.
Ilves pääsi johtoon avauserän puolivälissä, kun Dominik Masinin viivalaukaus painui ohi maskissa olleen Patrik Bartosakin. Sinnikkäästi pelannut Pelicans pääsi kuitenkin erän lopulla tasavajaalla tasoihin, kun Sakke Hämäläinen laukoi tarkasti yläkulmaan.
Toisessa erässä Ilves pääsi Joona Ikosen maalilla 2–1-johtoon. Muun muassa Kontiolalla oli jopa paikka kasvattaa tamperelaisten johtoa läpiajosta, mutta hän ei onnistunut.
– Kontiola ja (Henrik Haapala) eivät olleet hyviä ensimmäisessä ottelusarjassa, mutta ei nämä kaksi erää sen parempia olleet. Näyttää siltä, että Pelicansin onneksi ykkösketju on vähän ruosteessa. Se palvelee Pelicansia, joka on hyvin pelissä mukana, Lehkonen sanoi toisen erän jälkeen.
Pelicansin Topias Vilén harmitteli, etteivät lahtelaiset pystyneet ratkaisemaan ottelua paikoistaan. Hän oli mielissään ottelun kamppailu- ja luisteluvaateesta.
– Kyllä se minulle kelpaa, että ei seistä träpissä. Se on paljon kivempaa pelata ja katsojallekin viihdyttävämpää.
Ilman ykköspuolustajaansa Teemu Erosta otteluun lähtenyt Pelicans menetti päätöserässä myös ruotsalaispuolustaja Peter Anderssonin, kun kolmantena kaksinkamppailutilanteeseen tullut Ben Blood taklasi vahingossa joukkuekaveriaan. Andersson oli hetken jäässä ja poistui pukusuojiin.
Niin ikään illan toinen ottelu venyi jatkoerään, kun Tapparan Petteri Puhakka tasoitti 2–2:een HIFK:ta vastaan vain 52 sekuntia ennen päätössummeria.