Hyppää sisältöön

Yle seuraa tiiviisti sunnuntain vaalipäivää – ilta jännittää myös vaalilähetyksen konkarivetäjä Matti Rönkää

Ylen tuloslähetyksissä välitetään aiempaa enemmän tunnelmia vaalivalvojaisista. Vaali-illasta on tulossa poikkeuksellisen jännittävä, arvioi päätoimittaja.

Ylen vaalilähetyksen juontavat Matti Rönkä ja Piia Pasanen. Rönkä kertoo videolla, minkälaista on ollut juontaa vaalilähetyksiä useamman vuosikymmenen aikana.
Ville Vedenpää
Avaa Yle-sovelluksessa

Eduskuntavaalit huipentuvat sunnuntaina viralliseen vaalipäivään ja se näkyy pitkin päivää Ylen eri kanavilla.

Vaalipäivän etenemistä seurataan Ylen verkkosivuilla uurnien avautumisesta alkaen. Yle välittää tunnelmia äänestyspaikoilta ympäri Suomea. Jos äänestämisen on päättänyt tehdä sunnuntaina, Ylen vaalikone on auki äänestyksen päättymiseen eli kello 20:een saakka.

  • Oletko päättänyt, ketä äänestät? Jos et, niin Ylen vaalikone auttaa.

Illalla jännitys tiivistyy Radio Suomen, TV1:n ja Areenan tuloslähetyksiin, jotka alkavat kello 19.30. Lähetykset jatkuvat kunnes tulos on selvillä.

Ylen studiolla valmistaudutaan tulosiltaan. Lähetyksen päävetäjä on uutisankkuri Matti Rönkä, joka on juontanut vaalilähetyksiä jo 1990-luvulta lähtien. Tarkkaa vaalilähetyksien määrää hän ei edes muista.

– Kyllä se on aina sellanen toimittajan juhlahetki. Olen lapsellisen innostunut vaaleista. Ihan vakavasti puhuttuna se on kansanvallan juhlapäivä ja on suuri etuoikeus olla kertomassa sitä tulosta ja minne kunkin ääni on päätynyt.

Toimittaja Matti Rönkä Yleisradion vaalilähetyksen lavasteissa 1.4. Taustalla Politiikan toimituksen päällikkö Paula Pokkinen (vas.) ja toimittaja Piia Pasanen. Studiokamera Matin oikealla puolella kuvan etualalla.
– Totta kai on sellainen latautunut odotus, mutta sitten kun tunnari pyörähtää käyntiin ja toivotetaan hyvää iltaa, niin sen jälkeen se on aikamoista haipakkaa ja saa nähdä kuinka pitkälle seuraavan vuorokauden puolelle joudutaan jatkamaan, Matti Rönkä kuvailee vaalilähetysten tunnelmaa. Kuva: Jani Saikko / Yle

Vaalivalvojaiset paremmin esillä

Vaali-illan ensimmäinen jännityshetki on kello 20, kun ennakkoäänet julkaistaan. Lähetyksissä käydään hakemassa tuoreet kommentit puolueiden puheenjohtajilta, jotka ovat omissa vaalivalvojaisissaan.

Samaan aikaan avautuu Ylen tulospalvelu, josta voi seurata laskennan etenemistä valtakunnallisesti ja omassa piirissä.

Ylen ennuste julkaistaan puolestaan kello 21.30 jälkeen. Se on perinteisesti osannut ennustaa lopputuloksen hyvin. Tässä vaiheessa puoluejohtajat ovat siirtyneet Eduskuntatalon Pikkuparlamenttiin kommentoimaan tuloksia.

Eduskuntavaalien vaali-illan tv-lähetyksen harjoitukset Yleisradion Studiotalolla 1.4.2023. Kuvassa Ari Hakahuhta.
Ylen tulosillan yhtenä kommentaattorina on politiikan toimituksen erikoistoimittaja Ari Hakahuhta. Kuva: Berislav Jurišić / Yle

Tällä kertaa tuloslähetyksissä käydään aiempaa tiheämmin vaalivalvojaisissa ympäri Suomea.

– Pitää muistaa, että korona-aikana meillä oli parit vaalit niin, ettei ollut juurikaan valvojaisia. Mutta nyt puolueet ovat satsanneet, että siellä on ihan kunnon bileitä, Rönkä sanoo.

Tulospalvelu kertoo lopullisen tuloksen

Vaali-illan edetessä niin tuloslähetyksissä kuin Ylen vaalisivustolla analysoidaan vaalien tilannetta. Uutisointi kattaa niin tulokset, läpimenijät, putoajat, puolueiden kohtalon ja illan tunnelmat valtakunnallisesti ja alueellisesti.

Toimittaja-juontaja Piia Pasanen (vas.) vierellään politiikan toimittaja Ari Hakahuhta keskustelemassa juontopöydän takana olevien politiikan toimituksen päällikön Paula Pokkisen ja toimittaja-juontaja Matti Röngän kanssa. Studiotalo 1.4. Eduskuntavaalien vaalilähetyksen harjoitukset.
Eduskuntavaalien tulosiltaa harjoiteltiin Ylen studiolla Pasilassa lauantaina. Kuva: Jani Saikko / Yle

Näistä vaaleista on tulossa erityisen jännittävät, sillä kolmen kärki on niin tasaväkinen. Kokoomus, perussuomalaiset ja SDP lähtevät viimeiseen vaalipäivään miltei samoista kannatusluvuista.

– Kyllä nämä ovat huikean jännittävät vaalit. En omalta journalistiselta uraltani muista näin jännittävää asetelmaa, että kolme suurinta on mielipidemittauksissa rinta rinnan. Liikkeellä on myös paljon liikkuvia äänestäjiä eli nyt on todella jännittävä tilanne, sanoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen.

Odotettavissa siis on, että vaalien lopullista tulosta joudutaan odottamaan myöhälle yöhön jollei jopa seuraavan vuorokauden puolelle. Kun tulos valmistuu, tilanteen voi tarkistaa Ylen tulospalvelusta.

Suosittelemme sinulle