Kuopiossa valtatiellä viisi tapahtui päivällä seitsemän henkilöauton ketjukolari. Pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei loukkaantunut tapahtuneessa.
Onnettomuus tapahtui valtatie viiden pohjoiseen menevillä kaistoilla noin 200 metriä Kelloniemen rampin pohjoispuolella.
Pelastuslaitoksen mukaan ajoneuvoissa oli yhteensä 13 ihmistä. Onnettomuuden syystä ei ole vielä tietoa, mutta tien pinta oli tapahtumapaikalla jäinen. Pelastuslaitos sai tiedon tapahtuneesta hieman ennen kello kuutta lauantaina päivällä.
Pelastuslaitoksen mukaan moottoritien toinen kaista oli suljettuna onnettomuuden vuoksi, mutta liikenne sujui tapahtumapaikalla iltaseitsemältä normaalisti.