Hyppää sisältöön

Vaalit kiinnostavat poikkeuksellisen paljon myös maailmalla – mediassa on kymmeniä juttuja vaalipäivänäkin

Täpärät asetelmat, Suomen Nato-prosessi ja pääministeri Sanna Marin ovat nostattaneet mielenkiintoa maailman mediassa.

Petteri Orpo, Riikka Purra ja Sanna Marin.
Suomen vaaleja seurataan ulkomailla poikkeuksellisen suurella mielenkiinnolla. Kuva: Petteri Bülow / Yle
Erja Tuomaala
Avaa Yle-sovelluksessa

Maailman onnellisimman maan eduskuntavaalit kiinnostavat nyt kansainvälistä mediaa. Helsinkiin on tullut joukoittain kuvausryhmiä ja toimittajia. Vaalit yltävät otsikoihin jo ennen tuloksen selviämistä.

Britannian yleisradioyhtiö BBC nimeää vaalit täpäräksi kolmen kisaksi ja esittelee verkkojutussa väittelyjen teemoja koulutuksesta työvoimapulaan. BBC:n mukaan Natoon liittymisestä on oltu yksimielisiä, mutta taloudenhoidosta on kiistelty kampanjoinnin aikana.

Le Figaro esittelee pääministeri Marinin taivalta

Ranskan vaikutusvaltaisimpiin medioihin kuuluva Le Figaro-lehti kertoo, että entisestä suurruhtinaskunnasta tiedettiin ennen pääministeri Sanna Marinia ohjaaja Aki Kaurismäen elokuvat ja sauna.

Suomen vaaleja käsittelevä verkkoartikkeli julkaistiin eilen lauantaina. Sunnuntai-aamuna se oli lehden etusivun taitossa, mutta äänestyspäivän edetessä väistynyt paavi Franciscuksen tervehtymisen ja muiden kansainvälisten aiheiden tieltä.

Le Figaro-lehden mukaan pääministeri Marin kamppailee jatkokaudesta samassa tehtävässä. Vaalit käydään lehden ennakkojutussa oikeiston ja laitaoikeiston kesken.

CNN: ”Maailman nuorin pääministeri kamppailee pitääkseen työnsä”

Suomen vaalit saavat huomiota myös yhdysvaltalaisella CNN-kanavalla. Vaalien ennakkojuttu on pääministerivetoinen ja esittelee pääministerin uraa kaupan kassalta aluepolitiikkaan ja valtakunnan johtotehtäviin.

CNN on julkaissut juttunsa tänään sunnuntaina. Sen mukaan pääministeri on ”ulkomailla suositumpi kuin kotimaassaan ja joutuu kamppailemaan säilyttäkseen työnsä”.

FAZ: Nato-jäsenyys ei ollut vaaliteema

Arvovaltainen saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitung kirjoittaa, että Suomen Nato-jäsenyys ei ollut vaaleissa teemana suomalaisten yksituumaisuudesta johtuen.

Lehden mukaan kovin monet eivät olleet ennen Marinia kovin kiinnostuneita Suomen politiikasta. Vaalijutussa esitellään puolueiden viimeisin kannatusmittaus ja vaaliasetelmat.

Venäjällä vaitonaista

Venäjällä ei ole ennakkoon laajemmin kommentoitu vaaleja.

Uutistoimisto Tass luettelee faktoja äänestyksestä, muun muassa ennakkoäänestysprosentin, äänioikeutettujen, vaalipiirien ja valittavien ehdokkaiden määrän.

Se kertoo myös ulkomailla äänestäneiden määrän ja vaalihuoneistojen aukiolon.

Suosittelemme sinulle