Perussuomalaiset on Satakunnassa eduskuntavaalien suurin puolue.
Puolue otti Satakunnasta yhden uuden paikan kolmella kansanedustajallaan. Valituiksi tulivat Laura Huhtasaari, Petri Huru ja Jari Koskela. Puolueen kannatusprosentti oli 26,6.
Toiseksi suurin puolue oli SDP, joka menetti yhden paikan. Eduskuntaan valittiin Krista Kiuru ja uutena raumalainen Juha Viitala. SDP:n kannatusprosentti oli Satakunnassa 24,6.
Kokoomus on äänimäärältään Satakunnan kolmanneksi suurin puolue, mutta siitä huolimatta puolue sai Matias Marttisen lisäksi uuden paikan, jonka vei Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari Kaunistola. Kokoomusta äänesti 17%.
Keskustan ainoan paikan piti Eeva Kalli. Kannatusprosentti oli 13,9.
Eduskunnasta putosi SDP:n Heidi Viljanen. Vasemmistoliiton Raisa Ranta oli pitkään menossa läpi, mutta ehdokkaiden keskinäisen taistelun voitti lopulta perussuomalaisten Jari Koskela.