Satakunnan kansanedustajat ovat tässä
Laura Huhtasaari (ps.)
Krista Kiuru (sd.)
Matias Marttinen (kok.)
Eeva Kalli (kesk.)
Petri Huru (ps.)
Juha Viitala (sd.) UUSI
Mari Kaunistola (kok.) UUSI
Jari Koskela (ps.)
Yle Pori välitti tunnelmia vaalivalvojaisista eri puolilta Satakuntaa.
Laura Huhtasaari (ps.)
Krista Kiuru (sd.)
Matias Marttinen (kok.)
Eeva Kalli (kesk.)
Petri Huru (ps.)
Juha Viitala (sd.) UUSI
Mari Kaunistola (kok.) UUSI
Jari Koskela (ps.)
Rauman sosialidemokraattien vaalivalvojaisista tavoitettu Juha Viitala on todennäköisesti puolueensa toinen kansanedustaja Satakunnasta.
– Olen tällainen luottamustoimien moniottelija, toiminut teollisuudessa pitkään työsuojeluvaltuutettuna.
Aiempien vuosien ääniharava Kristiina Salonen ilmoitti loppuvuodesta jäävänsä pois näistä vaaleista.
– Meidän kampanja-aika oli aika tiivis. Tämän tuloksen eteen teki koko Rauman SDP hyvää joukkuetyötä, Viitala kertoo.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) valittiin viidennelle kaudelleen lähes samalla äänimäärällä kuin vuonna 2019.
Kiuru oli Ylen haastattelussa huojentunut ja hyväntuulinen.
– Tämä oli iso työvoitto. 16 vuotta eduskunnassa, joista viimeiset neljä erittäin raskaassa hallitusvastuussa, se olisi voinut laskea ääniäni, Kiuru sanoi.
SDP jäi Porissa kuten koko Satakunnassa perussuomalaisten taakse. Kiuru oli silti tyytyväinen tulokseen.
– Olen iloinen, että pärjäsimme Porissa näin hyvin. Satakunta meni vahvasti oikealle perussuomalaisten mukana, mikä on suuri muutos aiempaan.
Kankaanpäässä on laskettu vain reilut 33 prosenttia äänistä.
Muissa Satakunnan kunnissa tulos on valmis.
Kankaanpääläinen Jari Koskela (ps.) on tällä hetkellä kiinni Satakunnan kahdeksannessa kansanedustajan paikassa.
– Vielä on liian aikaista onnitella. Lasketaanhan äänet loppuun.
Koskela harmittelee äänenlaskennan hitautta, erityisesti miehen omalla vahvalla kannatusalueella Pohjois-Satakunnassa. Koskela ei lähde spekuloimaan tuloksella.
– Monta ehdokasta on kiinni paikassa, niin katsotaanhan ihan rauhassa loppuun.
Ääniä on tällä hetkellä laskematta enää viidessä satakuntalaiskunnassa: Jämijärvellä, Kankaanpäässä, Nakkilassa, Säkylässä ja Ulvilassa.
Kokoomuksen Matias Marttinen on puolueen suurin ääniharava Satakunnassa ja maakunnan eniten ääniä kerännyt mies.
– Kokoomukselle lisäpaikka eduskuntaan on suuri voitto, kuten myös oma tulokseni.
Marttisen mukaan puolueen äänisaalis kertoo kansan haluavan muutosta talouspolitiikkaan.
Vaali-ilta alkoi vasemmistoliiton kannalta lupaavissa tunnelmissa, kun vaikutti siltä, että Raisa Ranta olisi menossa läpi. Illan edetessä Rannan nimi on kuitenkin välillä vilahdellut listoilla, välillä pudonnut sieltä pois. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vasemmistoliitto ei saisi Satakunnasta yhtään edustajaa.
Ääntenlaskentatilanne on perussuomalaisten kannalta erityisen jännittävä. Illan aikana tilanne on vaihtunut moneen kertaan. Laura Huhtasaaren haastattelun aikana läpi oli menossa kolme edustajaa, hetkeä myöhemmin vain kaksi, ja jälleen muutamaa minuuttia myöhemmin kolme edustajaa.
Myös Huittisissa ja Raumalla on saatu laskettua 100 prosenttia äänistä aiemmin ilmoitettujen (Pori, Pomarkku, Harjavalta, Siikainen) lisäksi.
Jämijärvi on tällä hetkellä Satakunnan häntäpäässä, vasta noin 27 prosenttia on laskettu.
Hetkinen...