Raision Loimulla on tänään lentopallon miesten Mestaruusliigassa mahdollisuus päästä loppuotteluihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001. Tuolloin seura juhli Suomen mestaruutta.
Loimu on toisessa välieräsarjassa niskan päällä Akaa-Volleyta vastaan voitoin 2–0. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Loimun päävalmentaja Mika Rantanen on hyvin luottavainen ennen mahdollista katkaisuottelua.
– Emme voi tuudittautua kahteen voittoon, sillä tarvitsemme sen kolmannen. Pojilla on hyvä fiilis ja itseluottamus on korkealla. Meillä on hyvät asetelmat sen puolesta.
Viime pelissä Akaan hyökkäyspeli sakkasi.
– Se on semmoinen asia, jota pitää saada nostettua, mikäli haluamme voitosta kamppailla, Akaan päävalmentaja Olli Kunnari toteaa.
Sairasteluita
Akaan joukkueessa on ollut viime aikoina paljon sairasteluita. Flunssan kourissa on ollut esimerkiksi Ali Fazli, joka tehtaili edellisessä ottelussa 36 pistettä.
– Meillä oli puolivälierissä flunssa-aaltoa ja nyt on Akaalla. Pikku hiljaa olemme saaneet vakiokokoonpanoa kasaan.
Kunnari myöntää, ettei tilanne ole ideaali.
– Vähän peliaikaa saaneita jätkiä on laitettu kokoopanoon. Osaa on jouduttu istuttamaan uudelle pelipaikalle, joten kyllä sen täytyy jossain vähän näkyä. Joukkue kasataan kuitenkin niistä, jotka ovat pelikuntoisia.
Rantanen sanoo, että erot ovat olleet otteluiden sisällä pieniä. Torjuntapelissä joukkue on ollut hieman Akaata parempi.
– Olemme pärjänneet Akaa vastaan hyvin, vaikka olemme vähän heikompia vastaanottopelissä, Rantanen toteaa.
Loimun parhaimpana pistemiehenä on loistanut hakkuri Joonas Jokela.
– Vastaanottajat ovat hoitaneet myös hyvin ja myös torjuntapeli on onnistunut.
Toisessa välieräparissa Savo Volleyn ja VaLePan välillä voitot ovat 1–1. Kolmas kohtaaminen pelataan tiistaina Kuopiossa.