Kasvot vaihtuvat videolla hengästyttävän ripeään tahtiin. Hahmot kylläkin tunnistaa ihmisiksi, mutta välillä ihoa peittää metallinhohde, toisinaan silmät ovat luonnottoman suuret ja välillä syntyy mielleyhtymiä avaruusolentoihin. Jotkut kasvot ovat klassisten kauneusihanteiden mukaisesti liki täydellisiä.
Identiteetti vaihtuu silmänräpäyksessä joksikin toiseksi, kuten nykyisin reaalimaailmassakin.
Tällaisen kuvakavalkadin tarjoaa Juho Lehiön Face: to put on a face, to remove a face -teos, jossa tutkitaan nykyteknologian vaikutusta kauneuskäsityksiin. Videolla alati muuttuvat kasvot peilaavat paitsi identiteettejä, myös sukupuolta tai sukupuolettomuutta.
Kasvot on räätälöinyt yhä aidommalta tuntuvia visuaalisia elämyksiä tarjoava tekoäly.
Tekoäly ja filtterit häivyttävät biologian ja fysiikan lait
Juho Lehiön mukaan tekoälyn ja erilaisten arkipäiväisiksi muuttuneiden filttereiden hyödyntäminen mahdollistaa sen, että omaa identiteettiä voi nykyisin laajentaa biologian ja fysiikan lakien ulkopuolelle.
– Ehkä tällainen kertoo siitä, että yksilönvapaus ja monimuotoisuus ovat lisääntyneet, ja että omaa identiteettiä voi representoida monilla eri tavoilla. Voi esimerkiksi tulla fiilis, että nyt olisi kyllä sikahyvä juttu, jos selässä kasvaisivat siivet.
Aidon ja epäaidon kohtaaminen on kuitenkin monimutkainen yhtälö, jossa on myös haittapuolensa.
– Totta kai se kertoo siitä, että olemme menneet kohti itsekeskeisempää lähestymistapaa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään hyvästä tai huonosta asiasta, vaan sieltä löytyy myös välimaastoa, joka on lähempänä totuutta.
Face: to put on a face, to remove a face -videolla esiintyy kasvoja, joille Juho Lehiö ei välttämättä halua määrittää sukupuolta, ja myös sukupuoli-identiteetin tarkastelu tai kyseenalaistaminen tulee esille Generation 2023 -näyttelyssä.
– Uskon, että keskusteluilmapiiri on avannut mahdollisuuden sille, että sukupuoli-identiteettiä voidaan tutkia ja pystytään ajattelemaan, miltä minusta oikeasti tuntuu. Totta kai identiteetti yleensäkin on monelle nuorelle tärkeä asia, koska se rakentuu tuolloin ja se on ajankohtainen ja läsnäoleva kaikkien elämässä.
Kuolemaa voi käsitellä myös lohdullisesti
Nykyteknologiaa hyödynnetään oivaltavasti näyttelyn muissakin töissä. Robin Berenden ja Antti Järvelän F41.1.- teos käsittelee ahdistuneisuutta, ja sen yhteydessä voi mitata omaa pulssikäyräänsä.
Mediastadin pelilinjalta valmistuneen Kristian Miettisen Narrissa taas yhdistyvät leikkisällä tavalla 3D-printatut fantasiahahmot ja digitaalinen animaatio. Miettinen tiedostaa, että tekoäly tulee vaikuttamaan alaan valtavasti.
– On jännittävää nähdä, mitä kaikkea saa luotua nopeammin ja miten sitä voi kontrolloida. Olen jo vähän testannut tekoälyä ja ehkä jonakin päivänä käytän sitä teksturoinnissa, digitaaliseksi skulptaajaksi itseään kutsuva Miettinen pohtii.
Myös Janna Lindforsin Illan tullen -installaatiossa on mukana animaatioita, mutta nyt puhutaan ihka oikeista piirretyistä: animaatiot Lindfors on tehnyt käsin hiilipiirroksina.
– Digitaalinen työprosessi olisi varmasti nopeampi, mutta käsinpiirretyssä on oma, herkempi tunnelmansa. Digitaalinen lopputulos saattaisi myös olla turhan täydellinen: minusta on hyvä, että piirroksen jälki ja vanhat viivat jäävät näkysille.
Illan tullen -teoksen teemana on kuolema, ja Lindforsin mukaan installaatio oli luonteva valinta tällaisen tematiikan toteuttamisessa.
– Koska kyseessä on synkempi aihe, installaatio mahdollisti pehmeämmän, intiimimmän ja yksityisemmän tilan. Jos videoita olisi vain projisoinut seinälle, lopputuloksesta olisi voinut tulla kylmä.
Linfdforsille oli myös tärkeää haastavan teeman näkökulmittaminen.
– Kuolema on esillä uutisissa artikkeleissa eutanasian kautta ehkä rankemmassa ja masentavammassa näkökulmassa. Itselleni tärkeää oli lohdullisuus.
Kaunis pinta peittää salaisuuksia
Nykyteknologiaa hyödyntävien teosten ohella kolmen vuoden välein järjestettävässä nuorten näyttelyssä on tällä kerralla tarjolla myös runsaasti perinteistä, esittävää maalaustaidetta. Yksi syy tähän voi olla se, että korona-aika tarkoitti monelle oleskelua kotona ja taiteen tekemistä yksin.
Joka tapauksessa, maalaustaide ei ole kadonnut nuorten tekijöiden repertoaarista minnekään.
Johanna Saikkosen värikylläisten ja voimakkain vedoin toteutettujen maalausten pääroolissa ovat ihminen ja ihmiskehon osaset, Karo Tapiovaaran teoksissa taas tulee esille homo sapiensin luontosuhde, toisinaan koomisellakin tavalla. Omakuva simpukkana -maalauksessa taiteilija esittää itsensä, niin, simpukkana.
Turkulainen Suvi Haapaniemi kulkee viime vuosina runsaasti huomiota herättäneen Emma Ainalan jalanjäljissä. Maalausten korea pinta kätkee alleen salaisuuksia ja viestejä, jotka voivat toisinaan hätkähdyttääkin.
– Teokseni ovat yleensä värikkäitä ja niissä on paljon kauniita elementtejä, mutta tunnelma saattaa olla jotakin ihan muuta. Toivon että katsoja löytää maalauksistani elementtejä, jotka ovat hänen elämässään kulloisellakin hetkellä relevantteja – oli kyse sitten kauneudesta, ahdistuneisuudesta tai kuolemaan liittyvästä symboliikasta, Suvi Haapaniemi toteaa.
Generation 2023 -näyttely jatkuu elokuun loppuun saakka*.*
Nuorten tekemä taide on muutenkin hyvin esillä tänä keväänä. Taidehallissa on esillä 22.4.–28.5. Nuoret 2023 -näyttely, jossa on teoksia alle 35-vuotiailta taiteilijoita. Perinteikäs, vuodesta 1939 järjestetty konsepti on tuonut julkisuuteen muun muassa Tove Janssonin ja Eila Hiltusen kaltaisia nimiä.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 15.4. kello 23:een saakka.