Hyppää sisältöön

Wasalandian purkutyö etenee pala palalta – moni kyselee vielä possujunan perään, mutta on myöhässä

Wasalandian purkutöissä alkoi maanantaina uusi vaihe: kevytrakenteiden purku. Jykevämpien materiaalien kimppuun päästään vasta kun lumet ovat sulaneet.

Wasalandiaa puretaan.
Wasalandiassa alkoi tänään kevyiden rakenteiden purkaminen. Huvipuistolaitteita alueella ei enää ole, niille olisi ollut kysyntää. Kuva: Tuomo Rintamaa / Yle
Kati Ala-Renko,
Tuomo Rintamaa

Legendaarisen huvipuisto Wasalandian purkutyöt jatkuvat nyt kevyiden rakenteiden purkamisella.

– Haikeat tunnelmat ovat päällimmäisenä mielessä. Edessä on mittava purkutyö ja siitä koituva iso lasku. Näen kuitenkin asiassa positiivistakin: tässä puretaan alkua uudelle, kertaa tuntojaan rakennukset omistavan Puuharyhmän varatoimitusjohtaja Petteri Järvenpää.

Wasalandian purkutyöt saivat toimitusjohtajan mielen haikeaksi

Rakennustyömaa on aidattu ja suljettu.

– Toivomme, ettei tänne tulla. Varsinkin pimeällä tämä voi olla arvaamaton paikka, kun huvipuistolaitteita on poistettu ja rakenteissa on reikiä, muistuttaa urakoitsija Sparalin toimitusjohtaja Mikael Sparf.

Purkutöille on varattu aikaa kolme kuukautta, minkä jälkeen alue luovutetaan tasattuna vuokranantajalle, Vaasan kaupungille.

Puuharyhmän varatoimitusjohtaja Petteri Järvenpää.
Puuharyhmän varatoimitusjohtajan Petteri Järvenpään mietteet ovat haikeat. Kuva: Tuomo Rintamaa / Yle

Huvipuistoon halutaan viimeiselle visiitille

Sparalin toimitusjohtajan Mikael Sparfin on yllättänyt kiinnostus purkutöitä kohtaan. Puhelin on pirissyt median suunnasta, mutta myös entiset huvipuistokävijät ovat olleet yhteyksissä.

– Tosi paljon on tullut yhteydenottoja ihmisiltä, että halutaan possujuna tai käydä viimeisen kerran täällä.

Huvipuistolaitteita paikalla ei enää ole yhtä lukuun ottamatta.

– Olen tuota Tukkijokea yrittänyt lähinnä läpällä kaupata, jos siitä saisi vaikka vesiliukumäen tehtyä. Ei ole ottanut tuulta purjeisiin vielä. Kaarisilta on hieno, sen voisi jollekin vaikka myydä pihakoristeeksi.

Purkumateriaali puuta, rautaa ja betonia

Puuharyhmän varatoimitusjohtaja Petteri Järvenpää kertoo alueen kevyiden rakennelmien kaatuvan nopeasti, parissakymmenessä minuutissa.

– Alueen toinen puoli sitten vaatii jykevämpiä koneita. 80-luvun lopun rakennuksista saattaa paljastua yllätyksiä, mutta suuria yllätyksiä ei viikon aikana ole tullut vielä vastaan.

Urakoitsija Sparalin toimitusjohtaja Mikael Sparf sanoo, että purkutyöt saavat entistä isomman vaihteen silmään lumien sulamisen jälkeen.

– Tämä viikko on luvattu aurinkoista, joten eiköhän tilanne pian ole toinen. Lumitilanteesta johtuen keskitymme vielä päälirakenteisiin. Vaskiluodon pääsisäänkäynti on purettu nyt lähes täysin.

Sparalin toimitusjohtaja Mikael Sparf.
Yhteydenottoja on tullut paljon. Wasalandiaan haluttaisiin vielä viimeiselle käynnille, kertoo purku-urakoitsija Sparalin toimitusjohtaja Mikael Sparf. Kuva: Tuomo Rintamaa / Yle

Sparf arvioi, että pari, kolme konetta tulee olemaan töissä kerrallaan.

Suurin osa purkumateriaalista menee kierrätykseen. Materiaali on lähinnä lahonnutta puuta, rautaa ja betonia.

– Yllättävän suuriakin massoja täältä tulee, kun on ollut raskaita huvipuistolaitteita.

Puutavara haketetaan ja se menee lämpölaitoksiin. Betoni murskataan ja käytetään maanrakennukseen, ja metallit uudelleensulatetaan.

Wasalandian purkujätettä.
Purkujätettä Wasalandian työmaalla. Materiaali on lähinnä puuta, rautaa ja betonia. Kuva: Tuomo Rintamaa / Yle

Aika kaatoi huvipuiston

Maanvuokrauksen matkan varrelle mahtuu käänteitä. Puuharyhmä on esimerkiksi pyrkinyt eroon kalliista vuokrasopimuksesta jo vuosia.

– Sanotaan nyt, että pitkän ja vaiheikkaan prosessin tässä vaiheessa voi todeta laukan parantuneen – loppuvaihe on ollut ripeä ja reipas. Molemmilla osapuolilla on ollut näkemyksiä, ja on hyvä, että olemme nyt tässä, sanoo Puuharyhmän varatoimitusjohtaja Petteri Järvenpää.

Vaasan Vaskiluodossa paraatipaikalla sijaitseva Wasalandia suljettiin vuonna 2015 kävijämäärän rajun laskun myötä.

Järvenpää toteaa silloisen sulkupäätöksen olleen valitettava, mutta oikea.

– Wasalandia oli pieni, mekanisoitu huvipuisto. Verovapaan myynnin loppuminen laivoilla aiheutti ensimmäisen kolauksen kävijämääriin ja seuraava oli kilpailutilanteen muuttuminen.

Lisää:

Wasalandia tulee katoamaan Vaasan kaupunkikuvasta vähin äänin – urakoitsijalle projekti on erityinen: ”Vähän kuin Tšernobylin huvipuisto”

Wasalandian jäänteiden purkutöiden alkupäivä selvisi

Wasalandia puretaan ja Vaskiluodon leirintäalueen sopimusta jatketaan - hintalappu purkutöille tulee olemaan useita satoja tuhansia

Wasalandian taustayhtiön ja kaupungin neuvottelut ”kalkkiviivoilla” – tiloissa toimiva Graffitilandia kertoo yhtäkkiä toimintansa olevan vaakalaudalla

Suosittelemme