Venäjä on ottanut kiinni 26-vuotiaan naisen epäiltynä Pietarissa sunnuntaina tehdystä pommi-iskusta. Kahvilassa tehdyssä iskussa kuoli tunnettu Venäjän sotapropagandaa levittänyt bloggaaja Maksim Fomin.
Kiinni otettu nainen on venäläismedian mukaan sodanvastainen aktivisti ja feministi.
Venäjän tutkintakomitea on julkaissut videon, jossa nainen tunnustaa tuoneensa iskupaikalle räjähdettä sisältäneen pienen patsaan.
Tutkintakomitean julkaisemalla valvontakameravideolla näkyy puolestaan jonkinlaista pakettia kahvilalle kantava nainen.
Venäjä-tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista ei pidä virallista versiota uskottavana. Tutkinta on edennyt liian nopeasti ja sen tueksi on löytynyt liian sopivaa videomateriaalia.
– Tässä on räikeitä piirteitä, Lassila sanoo Ylen videohaastattelussa.
Kaava on tuttu monista aikaisemmista lavastusoperaatioista, joissa hallinnon vastustajia on otettu kiinni ja tuomittu tekaistujen syytteiden perusteella.
– Jäljet johtavat järjestettyyn tapaukseen ja [turvallisuuspalvelu] FSB:n suuntaan.
Lainvalvontaa lähellä oleva venäläinen Telegram-kanava VTšK-OGPU on julkaissut naisen lähettämäksi väitettyjä viestejä, joissa hän sanoo olevansa lavastuksen uhri. Näiden viestien aitoutta ei ole voitu varmistaa.
Sodan vastustajien mustamaalaus
Lassila näkee, että mahdollisella lavastusoperaatiolla on kaksi kohdetta.
Ensinnäkin Venäjän hallinto voi mustamaalata sodan vastustajia.
– Halutaan luoda sellainen kuva, että he eivät ole mitään rauhantahtoisia aktivisteja ja pasifisteja vaan radikaaleja terroristeja, Lassila sanoo.
Venäjä pyrkii leimaamaan aktivistit Ukrainan kätyreiksi. Venäjän hallinto on ehtinyt jo väittää, että iskun taustalla Ukrainan tiedustelupalvelu, jota auttoi oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin liike.
Etenkin Navalnyin liikkeen syyttäminen tuntuu Lassilasta päälleliimatulta. Se ei aiemmin ole tehnyt väkivaltaisia iskuja.
Myös Ukrainan syyttäminen tästä iskusta on Lassilan mukaan epäuskottavaa. Ukrainan on toki epäilty iskeneen Venäjän maaperälle, mutta yleensä iskuissa on aiheutettu materiaalista vahinkoa Venäjän sodankäynnille.
Lassila korostaa myös eroja sunnuntaisen pommi-iskun ja propagandisti Darja Duginan elokuussa surmanneen iskun välillä. Jälkimmäisestä ei ilmestynyt samalla tavalla selkeitä todisteita pikavauhtia.
– Se on hämärämpi keissi. On mahdollista, että sen taustalla on ukrainalaisia tai ukrainalaismielisiä tahoja.
Sotabloggaajat ruotuun
Mahdollisen lavastuksen toinen, kätketympi kohde saattaa Lassilan mukaan olla sotabloggaajat.
He kannattavat sotaa fanaattisesti ja levittävät valtion propagandaa, mutta osa heistä on myös arvostellut Venäjän sodassa tekemiä virheitä.
Näin teki myös pommi-iskussa kuollut Maksim Fomin eli nimimerkki Vladlen Tatarski. Hänellä oli yli 570 000 seuraajaa viestipalvelu Telegramissa.
Fomin arvosteli sodanjohtoa etenkin syksyllä, kun Ukraina menestyi vastahyökkäyksissään, uutiskanava CNN kertoo.
Isku tehtiin kahvilaan, jonka aiempi omistaja oli palkka-armeija Wagneria johtava Jevgeni Prigožin. Myös hän on arvostellut puolustusministeri Sergei Šoigua ja asevoimien johtoa.
– Tämä on muistutus sotabloggaajille ja muille toimijoille, että on tietyt rajat, joiden sisällä tulee toimia, Lassila sanoo.
Lassilan mukaan Venäjän johto ei halua julkisuudessa mustamaalata sitä tukevia sotabloggaajia. He kuitenkin ymmärtävät pommi-iskun viestin.
Mustamaalaus pohjustaa vaaleja
Tutkija Lassilan mukaan on vielä liian aikaista arvioida, mitä iskusta voi seurata. On mahdollista, että sillä voi perustella sodan vastustajien vainoa.
Sodanvastustajien mustamaalaus voi hänen mukaansa ennakoida syksyn aluevaaleja ja ensi vuoden alussa pidettäviä presidentinvaaleja. Oppositiolla ei ole aiemminkaan ollut mitään mahdollisuuksia vaaleissa, mutta nyt sen toiminta on entistä rajoitetumpaa.
– Tällä pyritään pohjustamaan maaperää sille, että millekään sodanvastaiselle ei tule antaa mitään tilaa, Lassila sanoo.
Lähteet: Reuters, AFP