Lähipäivinä aurinko paistaa koko maassa ja päivä päivältä lämpenee, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.
– Jo tiistaina päästään useita asteita plussan puolelle ja keskiviikkona sekä torstaina laajalti yli viiden asteen.
– Keskiviikkona pohjoisessa on tilapäisesti vähän pilvisempää, mutta torstaina jälleen aurinkoista, Paakkanen sanoo.
Yöt ovat kuitenkin vielä kylmiä.
– Koko maassa on ihan kunnolla pakkasta, ja ensi yönä jopa 25 asteen pakkaset ovat mahdollisia maan keskivaiheilla. Yötkin ovat kuitenkin hiljalleen lämpenemään päin, Paakkanen ennustaa.
Pääsiäiseksi sää lämpenee entisestään. Lämpötila hivuttautuu etelässä vähitellen kymmeneen asteeseen, paikoin jopa sen yli.
Päivälämpötilat ovat Paakkasen mukaan ajankohtaan nähden tavanomaista korkeampia ja yölämpötilat matalampia.