Lentoyhtiö SAS aloitti maanantaina lennot Vaasan ja Tukholmaan välillä kolmen vuoden tauon jälkeen.
SAS:n Euroopan myyntivastaava Niko Ek kertoo, että kysyntä on palautunut koronaviruspandemian jäljiltä.
– Meille on tärkeää tulla takaisin, mutta jouduimme odottamaan oikeaa aikaa. Lukujen perusteella nyt on oikea aika.
Ensimmäisten kahden viikon aikana Vaasasta Tukholmaan lennetään kolmesti viikossa. Viikosta 16 alkaen lentoja on viisi viikossa.
Ekin mukaan lentojen lisäämisestä voidaan päättää nopeasti, mikäli kysyntää riittää.
Sekä ensimmäiselle lennolle Vaasaan että paluulennolle Tukholman Arlandaan oli varattu noin 50 paikkaa, mikä on hieman yli puolet koneen 90 matkustajan kapasiteetista.
”Matka-aika lyheni kahdeksan tuntia”
Ruotsin Uppsalassa lääkäriksi neljättä vuotta opiskeleva maalahtelainen Markus Mäkinen oli yksi ensimmäisen lennon matkustajista Arlandasta Vaasaan.
– Suuri syy siihen, että aloitin opiskelun Uppsalassa, oli mahdollisuus matkustaa helposti kodin ja opiskelupaikan välillä. Sitten se ei onnistunutkaan.
Näiden vuosien aikana, kun lentoja ei ollut, hän kävi kotipuolessa huomattavasti vähemmän. Mäkinen matkusti joko Uumajasta lautalla tai Helsingin kautta junalla.
– Nyt matka-aika on noin kahdeksasta yhdeksään tuntia lyhyempi, hän iloitsee.
SAS:n alkuperäisinä suunnitelmina oli aloittaa lennot kesällä, mutta se ilmoitti helmikuussa aikaistavansa aloitusajankohtaa huhtikuulle.
Se operoi Vaasa–Tukholma-yhteyttä CRJ-900-suihkukoneella. Reitin lentoaika on 45 minuuttia.
Juttu pohjautuu Roger Källmanin artikkeliin SAS återupptog direktflyget Vasa-Stockholm: ”Nu blir restiden 8-9 timmar kortare”.