Hyppää sisältöön

Viime yö oli paikoin poikkeuksellisen kylmä – Jämsän Hallissa tilastoitiin sääaseman historian hyytävin huhtikuinen lukema

Päivälämpötilat ovat tällä viikolla ajankohtaan nähden tavanomaista korkeampia ja yölämpötilat matalampia.

Jääkiteitä ikkunassa
Huhtikuu on alkanut Suomessa tänä vuonna varsin kylmänä. Kuva: Pekka Sipilä / Yle
Heli Kaski

Viime yönä oli erityisesti maan länsiosassa vuodenaikaan nähden paikoin poikkeuksellisen kylmää, kertoo Ilmatieteen laitos Twitterissä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan esimerkiksi Jämsän Hallin lentoasemalla rikottiin asemakohtainen huhtikuun kylmyysennätys, kun asemalla mitattiin 16,8 astetta pakkasta.

Jämsän Hallissa lämpötiloja on tilastoitu vuodesta 1964 alkaen.

Muuallakin maan etelä- ja keskiosissa viime yö oli ajankohtaan nähden huomattavasti tavanomaista kylmempi.

Jyväskylän lentoaseman mittauspisteellä pakkasta oli 17,8 astetta. Vastaavia lukemia mitataan Ilmatieteen laitoksen mukaan 10-30 vuoden välein.

Yöt ovat tällä viikolla jatkossakin kylmiä, mutta lähipäivinä aurinko paistaa koko maassa ja päivä päivältä sää on lämpenemässä, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.

Etelä-Suomessa lämmintä voi olla loppuviikosta plus kymmenenkin astetta.

Päivälämpötilat ovat Paakkasen mukaan nyt ajankohtaan nähden tavanomaista korkeampia ja yölämpötilat matalampia.

Suosittelemme