Hyppää sisältöön
USA juhlii maalia.
Yhdysvallat käänsi MM-finaalin itselleen. Kuva: Dan Hamilton-USA TODAY Sports

Yhdysvallat käänsi jääkiekon naisten MM-finaalin päätöserässä ja juhli kultaa arkkivihollistaan vastaan

Yle Urheilu seurasi jääkiekon naisten MM-kisoja tässä artikkelissa.

Tekijät

Jääkiekon Naisten MM-kisat

  • Jääkiekon naisten MM-kisat pelattiin Kanadan Bramptonissa 5.–16. huhtikuuta.
  • Ensimmäistä kertaa B-tasolohkossa pelannut Suomi hävisi puolivälierissä Tshekille 1–2 ja jatkoi pelejään sijoitusotteluissa sijoista 5–8.
  • Suomi murskasi sijoitusotteluiden ensimmäisessä osassa Saksan 8–2. Sunnuntaina vastaan asettui Ruotsi, jonka Suomi kaatoi 3–1. Näin Suomi oli turnauksen viides ja pääsee ensi vuoden MM-kisoissa takaisin A-lohkoon.
  • USA voitti Kanadan finaalissa 6–3 ja Tshekki saavutti pronssia.
  • Suomi voitti kaikki alkulohkon ottelunsa. Naisleijonat kaatoi Ranskan 14–1, Saksan 3–0, Ruotsin 4–2 ja Unkarin 5–0.

Suomi–Ruotsi 3–1

00.48 0–1 Anna Kjellbin 10.12 1–1 Jenni Hiirikoski yv 26.48 2–1 Kiira Yrjänen 57.10 3–1 Noora Tulus yv

Jonne Niemeläinen

”Kanada ja USA pelkäävät jo, kun eurooppalaiset tulevat” – Nieminen uskoo joukkueen palaavan nopeasti mitalikantaan

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue hävisi MM-turnauksessa vain yhden ottelun, mutta turnaus päättyi viidenteen sijaan.

Petra Nieminen seisoo jäällä.
SDHL:n maalipörssin voittanut Petra Nieminen jatkoi mainioita otteitaan MM-turnauksessa. Kuva: Heikki Löfman / Suomen Jääkiekkoliitto

Suomi varmisti sunnuntai-iltana paikkansa jääkiekon naisten MM-kisojen A-lohkossa, kun se kukisti sijoitusottelussa Ruotsin 3–1.

Suomi lähti Kanadan Bramptonissa pelattuihin MM-kisoihin B-lohkosta viime syksyn fiaskon jälkeen. Tanskassa Naisleijonat jäi ensimmäistä kertaa mitalipelien ulkopuolelle ja tappio Japanille pudotti joukkueen B-lohkoon.

Nyt visiitti jäi lyhytaikaiseksi.

– Tämä on tosi helpottavaa. Paluu A-lohkoon oli yksi tavoitteistamme ja onnistuimme siinä. Me kuulumme sinne. Tämä on ollut mahtava turnaus, olen todella tyytyväinen, Suomen luottopuolustaja Ronja Savolainen kommentoi.

Lue lisää tämän linkin kautta.

Jonne Niemeläinen

Ruotsin ainoan maalin iski Ronja Savolaisen kumppani – kotiin palataan sovussa

Ronja Savolainen tuulettamassa maaliaan.
Kuva: Tomi Hänninen

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue kukisti sunnuntain sijoitusottelussa Ruotsin ja palasi yhden B-lohkossa vietetyn vuoden jälkeen A-lohkoon.

Suomen luottopuolustaja Ronja Savolainen palkittiin Noora Tuluksen ja Petra Niemisen ohella Naisleijonien MM-turnauksen parhaimpina pelaajina.

Savolaisen mukaan Ruotsi-ottelu ratkesi Suomen peli-ilmeeseen.

– Tiesimme, miten tärkeä voitto on ja miten paljon tätä halusimme. Vaikka he tekivät ensimmäisen maalin, säilytimme ilmeemme. Sillä ei ole ikinä väliä, kumpi ensimmäisen maalin tekee, Savolainen jutteli voitokkaan Ruotsi-ottelun jälkeen.

Lue lisää tämän linkin kautta.

Jonne Niemeläinen

Petra Nieminen menetti pistepörssin voiton MM-finaalin viimeisillä minuuteilla, USA:n maalitykki ratkaisi jo kolmannen kerran maailmanmestaruuden

Hilary Knight nostaa MM-pokaalin ilmaan.
Hilary Knight nostaa MM-pokaalin ilmaan. Hän teki finaalissa kolme maalia. Kuva: Getty Images

Yhdysvallat on voittanut naisten jääkiekon maailmanmestaruuden. Joukkue kaatoi maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelatussa loppuottelussa turnauksen emäntämaa Kanadan maalein 6–3.

Kanada johti ottelua kolmeen eri otteeseen, mutta sinnikäs USA nousi aina tasoihin ja päätöserässä ohi.

Finaalin tehopelaaja oli Yhdysvaltojen Hilary Knight, joka teki kolme maalia, joista kaksi syntyi ylivoimalla päätöserässä. Knight voitti turnauksen maalipörssin ja juhli jo uransa yhdeksättä MM-kultamitalia. USA:n kapteenin palkintokaapista löytyy yhdeksän maailmanmestaruuden lisäksi myös yksi olympiakulta.

Yhdeksään MM-kultaan on aikaisemmin yltänyt vain kanadalaishyökkääjä Danielle Goyette, 57.

Knightin palkintokaapista löytyy myös neljä MM-hopeaa, joten hän on voittanut uransa aikana jo yhteensä 13 MM-mitalia. Yhtä monta mitalia naisten MM-kisoista on voittanut vain kanadalainen Hayley Wickenheiser, 44.

Knight rikkoi MM-finaalissa komean merkkipaalun, sillä hänellä on nyt kasassa naisten MM-kisoista 101 pistettä. Hän rikkoi sadan pisteen rajan, kun hän teki ylivoimalla 4–3-voittomaalin ajassa 56.50.

– Olen todella onnellinen, että kasasimme rivimme ja veimme voiton. Meillä on todella nuori ryhmä, joka voitti joukkueena, Knight tunnelmoi kenttähaastattelussa voittojuhlien keskellä.

Lue lisää tämän linkin kautta.

Yhdysvallat käänsi MM-finaalin päätöserässä ja juhlii kultaa

Yhdysvallat voitti naisten jääkiekon maailmanmestaruuden. Joukkue kaatoi maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelatussa finaalissa turnauksen järjestäjämaa Kanadan maalein 6-3.

Finaalin tehopelaaja oli Yhdysvaltojen Hilary Knight, joka teki kolme maalia.

Kanada johti ottelua kahden erän jälkeen 3-2, mutta Yhdysvaltojen Caroline Harvey tasoitti päätöserän alkupuolella tilanteeksi 3-3. Sen jälkeen Knight teki kaksi maalia ottelun lopulla ja Cayla Barnes viimeisteli loppunumerot 6-3.

Pronssimitalit menivät Tshekkiin, joka voitti pronssiottelu Sveitsin maalein 3-2. Tshekin sankari oli Denisa Krizova, joka teki Tshekin ensimmäisen ja kolmannen maalin. Lisäksi Krizova syötti Michaela Pejzlovan tekemän maalin.

Suomi sijoittui MM-kisoissa viidenneksi.

STT Urheilu

Hinni Hirvonen

Kanada ja USA loppuottelussa kello 02.00 alkaen

Yhdysvallat on pelannut jääkiekon naisten MM-kisojen finaalissa jokainen kerta siitä lähtien, kun turnaus on ensi kerran 1990 pelattu.

Vuoteen 2019 asti USA kohtasi joka vuosi finaalissa Kanadan. Kotikisoissa Suomi onnistui kuitenkin murtautumaan finaaliin ja oli lähellä jopa MM-kultaa.

Suomen maali kuitenkin hylättiin ja voittomaalikilpailussa parempi oli USA.

Sen jälkeen Kanada onkin vienyt kaksi viimeisintä mestaruutta. Sitä ennen USA juhli MM-kultaa viidesti.

Loppuottelu tekstitv:n sivulla 634.

Hinni Hirvonen

Tshekki juhlii jälleen MM-pronssia

Tshekki juhlii MM-pronssia toista kertaa peräkkäin, kun se kaatoi MM-pronssiottelussa Sveitsin 3–2.

Sveitsille tarjottiin päätöserän alussa mahdollisuutta tasoitusosumaan, kun Tshekki otti kaksi jäähyä.

Sveitsin kapteeni Lara Stalder kävi erittäin kuumana ja lähti päätöserän lopulla jäähylle Tshekin Katerina Mrazovan kanssa kolmisen minuuttia ennen päätössummeria. Sveitsi haki kavennusosumaa ilman maalivahtia, mutta ei onnistunut.

Tshekki voitti viime syksynä Tanskassa historian ensimmäisen MM-pronssinsa ja toisti nyt temppunsa heti perään.

Hinni Hirvonen

Sveitsi tasoitti, mutta Tshekki nousi 3–2-johtoon

Tshekki johtaa Sveitsiä MM-pronssiottelussa kahden erän jälkeen 3–2.

Lena Marie Lutz tasoitti pelin 2–2:een, mutta erän lopulla Denisa Krizova vei Tshekin jälleen johtoon.

Hinni Hirvonen

Minne katosi MM-historiaa sivuavan Petra Niemisen syöttöpiste? "En tiedä"

Petra Nieminen luistelee.
Petra Nieminen palkittiin yhtenä Naisleijonien MM-turnauksen parhaista. Kuva: Heikki Löfman / Suomen Jääkiekkoliitto

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen hyökkääjä Petra Nieminen taistelee MM-turnauksen pistepörssin voitosta.

Nieminen nakutteli MM-turnauksen seitsemässä ottelussa tehot 6+7=13, mikä oikeuttaa tällä hetkellä turnauksen pistepörssin ykkössijaan.

Samalla hän sivuaa naisten maajoukkueen tehokkaimman pelaajan ennätystä yhden MM-turnauksen aikana. Myös Riikka Sallinen ylsi vuoden 1994 MM-turnauksessa kolmeentoista pisteeseen.

Nieminen oli alunperin merkitty syöttöjäksi myös Jenni Hiirikosken ylivoimalla syntyneeseen tasoitusosumaan, mutta häneltä ja Rosa Lindstedtiltä otettiin syöttöpiste pois.

Hänelle tilannetta ei sen enempää avattu.

– Niin.. En tiedä (mitä siinä tapahtui), Nieminen sanoi.

Maireisiin tehoihinsa suomalaishyökkääjä oli luonnollisesti tyytyväinen.

– Pitää olla tyytyväinen omaan kauteen, Ruotsissa on ollut hyvä kausi ja sitten onnistuu kisoissa näin hyvin. Tuki on ollut tosi hyvä, ei se oo vaan pelkästään itsestä kiinni, oman suorituksen tulos, Nieminen sanoi ja kiitteli Naisleijonista ja seurajoukkue Luulajasta saamastaan tuesta.

Suosittelemme