Hyppää sisältöön

Tutkimus: Puolison kuolema lisää riskiä kuolla pian – vaarallisinta leskeksi jääminen on alle 70-vuotiaille miehille

Yksin jääneiden miesten kuolemanriski on koholla useita vuosia vaimon kuoleman jälkeen. Naislesket toipuvat menetyksestä nopeammin.

Alatornion  hautausmaan luminen uurnalehto. Etualalla kaksi valkoista lyhtyä, joissa palaa hautakynttilä.
Kaksi muistokynttilää palaa Alatornion hautausmaalla marraskuussa 2022. Kuva: Heidi Hannukainen / Yle
Paula Tiessalo

Oletko koskaan ihmetellyt lehtien kuolinilmoituksia, joissa kerrotaan iäkkäiden pariskuntien molempien puolisoiden kuolleen lähes samanaikaisesti?

Kyseessä ei ole sattuma, vaan leskeytymiseen liittyvä ilmiö.

Laajaan tanskalaiseen aineistoon perustuvan tutkimuksen mukaan leskeksi jääminen on miehille selvästi vaarallisempaa kuin naisille. Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 900 000:ta yli 65–vuotiasta tanskalaista.

Kaikkein suurin riski kuolla vuoden sisällä puolison menehtymisestä oli 65–69-vuotiailla miehillä. Riski oli peräti 70 prosenttia korkeampi kuin puolisonsa kanssa yhä elävillä miehillä.

Samanikäisillä leskeksi jääneillä naisilla vastaava luku oli 27 prosenttia.

Miehillä kohonnut kuolemanriski jatkuu naisia pidempään

Miesten kuolemanriski pysyi koholla useita vuosia vaimon kuoleman jälkeen. Naisilla riski oli koholla vain puolison kuoleman jälkeisen ensimmäisen vuoden ajan.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös leskien terveysmenoja. Leskeksi jäämisen jälkeisenä vuotena miesten terveysmenot nousivat 42 euroa viikossa ja naisilla 35 euroa viikossa.

Miesten terveysongelmat vaikuttavat lisääntyvän puolison kuoleman jälkeen naisleskiä enemmän.

Myös avioero koettelee miehiä karummin

Samansuuntainen sukupuolten välinen ero näkyy myös avioeroa käsitelleissä tutkimuksissa.

Esimerkiksi Niina Metsä-Simola tutki Helsingin yliopistoon tekemässään väitöskirjassa avioeron vaikutusta psyykenlääkitykseen ja kuolleisuuteen.

Sen mukaan eronneiden miesten kuolleisuusriski oli kaksinkertainen ja naisten yli puolitoistakertainen naimisissa pysyviin verrattuna.

Miehillä kuolinriski pysyi koholla kymmenen vuotta, naisilla kaksi.

Väitöskirjan mukaan eronneet kuolivat etenkin alkoholin käyttöön: avioeron jälkeen alkoholikuolleisuuden riski oli miehillä yli viisinkertainen ja naisilla kolminkertainen.

Mikä naisia suojaa elämän kolhuilta?

Naisilla vaikuttaa olevan paremmat taidot käsitellä elämän vaikeuksia. Naisilla on usein miehiä paremmat sosiaaliset verkostot, joista voi leskeksi jäädessä saada tukea.

Moni iäkkäämpi mies on saatettu kasvattaa peittämään tunteensa ja pärjäämään yksin. Puolison kuoleman aiheuttamaan suruun ei ehkä osata hakea apua.

Lisäksi vanhemmissa ikäluokissa puolisoiden työnjako on usein perinteinen. Vaimon kuoltua aviomies saattaa menettää kumppanin lisäksi ruoasta ja lääkkeistä huolehtijan.

Suosittelemme