Toisena pääsiäispäivänä maanantaina Oulun poliisin haaviin jäi monia runsasta ylinopeutta ajaneita sekä päihtyneinä autoilleita henkilöitä.
Hurjinta ylinopeutta ajoi moottoripyöräilijä Pudasjärvellä, nopeutta oli 202 kilometriä tunnissa kahdeksankympin rajoitusalueella. Kaahailu havaittiin moottoripyörän ohittaessa poliisiautoa Taipaleenharjun kohdalla Oulun suuntaan.
Noin 30-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Muut eilen epäillyt liikennerikkomukset havaittiin Oulun seudulla.
Iltapäivällä poliisi pysäytti Pohjantiellä Kelloväylän kohdalla noin 175 kilometriä tunnissa ajaneen miesautoilijan. Noin 40-vuotiasta mieskuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Myöhemmin samaisella Nelostiellä tuli vastaan auto, jonka nopeus oli 182 kilometriä tunnissa. Auton kuljettaja oli kannabiksen ja amfetamiinin vaikutuksen alaisena, ja häneltä löytyi myös huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä ja pieni määrä kannabista.
Mieskuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausainerikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Oulun Kaijonharjussa poliisi taas ratsasi päihtyneeltä vaikuttaneen ajo-oikeudetta ajaneen autoilijan kulkuneuvon alkuillasta. Autosta löytyi muutamia satoja kappaleita huumausaineeksi luokiteltuja lääkkeitä, starttipistooli patruunoineen sekä pistoolin patruunoita. Kuljettaja jäi huumausainepikatestissä kiinni amfetamiinin käytöstä.
Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksena, huumausainerikoksena sekä ampuma-aserikoksena.
Oulun poliisi sai myös useita nuorison liikennekäyttäytymiseen, kuten mopoihin liittyviä tehtäviä. Ilmoituksia tuli äänekkäästä ja häiritsevästä ajosta, keulimisesta, viritetyistä mopoista, ilman kypärää ajamisesta, puuttuvista rekisterikilvistä ja vaaratilanteista.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.