Viimeinen halaus tyttärelle, hyvästelysuukko vaimolle, matkatavarat mukaan ja ovesta ulos.
Kun Harri Heliövaara lähtee kohti lentokenttää ja jossain päin maailmaa pelattavaa tennisturnausta, ei hän tiedä, milloin on seuraavan kerran leikkimässä Duploilla Alba-tyttärensä kanssa.
Tenniksessä pelaajan turnaus voi olla ohi yhdessä päivässä, tai se voi voittojen myötä jatkua jopa kaksi viikkoa. Jos seuraavallakin viikolla on turnaus pelattavana, ei kotona kerkeä käymään ollenkaan.
Alban 2-vuotissyntymäpäiväjuhla on merkittynä kalenteriin, mutta isän läsnäolon määrittää menestys pelikentillä.
– Onhan se vähän surullista jollain tasolla, Heliövaara myöntää.
”Minun täytyy olla aika itsekäs, kun teen tennisuraa, ja samanaikaisesti pitää pystyä antamaan niin paljon kuin pystyy perheelle. Siinä on monta kertaa joutunut itsensä kanssa painimaan.”
Tennisunelmien jahtaaminen ja huoli perheen pärjäämisestä ilman häntä on ristiriita, johon Heliövaara on hakenut oikeanlaista suhtautumista urheilupsykologin avulla. Maailman upeimpien paikkojen suurille stadioneille on turha lähteä potemaan huonoa omaatuntoa.
– Lähdön hetki on aina vähän haikea. Mutta pitää antaa itselleen lupa nauttia, kun olen pelaamassa kisoja siellä, missä olen aina unelmoinut pelaavani. Pitää hetkellisesti pystyä siirtämään mielestä syrjään se, että perhe on kotona.
Vaimo tukee, vaikka välillä ottaa päähän
Heliövaaran tarinaa ei voi kertoa mainitsematta hänen neljän vuoden kilpailutaukoaan ammattilaistenniksestä. Heliövaara oli kaksinpelissä parhaimmillaan maailmanlistalla sijalla 194, mutta hän lopetti uransa 23-vuotiaana ja opiskeli diplomi-insinööriksi.
Oikeastaan pitäisi puhua tauosta, sillä Heliövaara palasi ammattilaiskiertueelle vuonna 2017. Tällä kertaa fokus oli nelinpelissä.
Tauon aikana Heliövaara ehti tehdä muutakin kuin opiskella. Ilmailusta jo pienenä kiinnostunut Heliövaara oli kahdeksan vuotta sitten töissä Helsinki-Vantaan lentoasemalla terminaalioppaana. Siellä hän ihastui työkaveriinsa Siniin, jonka kanssa hän meni muutamaa vuotta myöhemmin naimisiin.
”Olen pienestä pitäen viihtynyt Helsinki-Vantaalla. Tykkään bongailla koneita ja tehdä kaikkea, mikä liittyy ilmailuun. Löysin myös vaimoni täältä. Ei ollenkaan hassumpi paikka.”
Heliövaara työskenteli lentoasemalla vain vuoden verran, mutta seurustelu jatkui, ja hääkellot soivat muutamaa vuotta myöhemmin. Silloin Heliövaaran arki ja elämä näyttivät kuitenkin kovin erilaiselta nykyiseen verrattuna.
– Kun aloitimme seurustelun, en pelannut tennistä. Ja kun menimme naimisiin, pelaaminen ei ollut vielä tällä tasolla. Puolisoni ei välttämättä tiennyt, mihin hän lähtee.
Viime kaudella Heliövaara nousi tenniksen nelinpelissä maailman huipulle. Huipputulostensa myötä hän oli poissa kotoa reilusti yli puolet vuodesta, sillä reissupäiviä kertyi yhteensä 238.
Kotiaskareet eivät jakaannu tasapuolisesti.
Sini Heliövaara myöntää nauraen, että joskus se ottaa päähän.
– Koko perheen elämä pyörii enemmän tai vähemmän sen tennisuran ympärillä. Kyllähän se kuormittaa, kun on vastuussa lapsesta 24/7. Jos tulee sairastumisia tai muuta, niin minä joustan. Jään töistä pois ja perun omat menot. Niin se menee.
Tukiverkostojen merkitys korostuu, kun toinen vanhemmista on poissa niin suuren osan ajasta. Avoin keskusteluyhteys on myös tärkeää, mutta joskus suunnittelu on miltei mahdotonta.
Tennisammattilaisen kiertue-elämä on arvaamatonta.
– Välillä on sellaisia tilanteita, että tulen takaisin joko kolmen päivän päästä tai neljän viikon päästä. Se on vaikea kommunikoida kotiin päin. Varsinkin jos on vaikeampi tilanne, niin ne ovat hankalia keskusteluja. Kyllä siitä joutuu joskus vähän vääntämäänkin.
Heliövaaralla on tuoreessa muistissa, kun hän maaliskuun alussa tuli Dubain kisasta kotiin. Turnaus oli mennyt hyvin, sillä Heliövaara eteni brittiläisen parinsa Lloyd Glasspoolin kanssa aina finaaliin asti.
Aikaa perheen kanssa ei kuitenkaan ollut kuin häviävän pieni hetki, sillä seuraava turnaus kolkutteli jo ovella.
– Vaimo kysyi, milloin lähden seuraavan kerran. Vastasin, että huomenna aamulla lähden Jenkkeihin, tässä on alle vuorokauden visiitti kotona. Onhan se parempi kuin ei mitään, mutta kyllä siinä ehtii helposti jo harmittaakin.
Ammattiurheilijana ei ole turnausten välissäkään varaa luistaa harjoituksista. Ratkaisuja ja valintoja tehtäessä vakaakupissa painaa tennispelaajana onnistuminen.
Heliövaara on tällä hetkellä uransa huipulla. Rauta on kuumaa, ja nyt on taottava.
Heliövaarat ovat sopineet, että Harri ottaa kotona ollessaan päävastuun lapsiarjen pyörittämisessä.
”Kun minä olen reissussa, niin vaimo hoitaa kaiken. Kun minä olen kotona, yritän hoitaa mahdollisimman paljon. Ihan kaikkea en pysty silloinkaan tekemään, mutta yritän auttaa, että vaimo saisi vähän levätä.”
Kaikesta huolimatta Heliövaaralla on alusta alkaen ollut vaimonsa täysi kannustus tennisuralleen. Siitä hän on äärettömän kiitollinen.
– Vaimo ymmärtää kyllä hienosti, että joudun paljon matkustamaan ja että teen ratkaisuja ja valintoja sen eteen, koska haluan olla hyvä tennispelaaja. En varmaan enempää tukea olisi voinut saada. Olen kyllä siinä mielessä oikeanlaisen ihmisen löytänyt rinnalle.
Sinille miehensä rinnalla seisominen on kuitenkin ollut itsestäänselvyys. Kun Harri aikoinaan pohti paluuta ammattilaistenniksen pariin, ei Sini halunnut seistä sen edessä.
– Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jos siihen on mahdollisuus, niin totta kai. Pitää tavoitella niitä omia unelmia, enkä halua olla siinä esteenä, vaan tukena.
Wimbledon jää väliin, kun perheeseen syntyy toinen lapsi
Heliövaaran perheeseen syntyy kesällä toinen lapsi. Laskettu aika osuu yhteen tenniksen ruohokauden kanssa, mikä tarkoittaa, että Heliövaara jättää tänä vuonna klassikkoturnaus Wimbledonin väliin.
Tennismaailman pyhistä pyhin, jonka voittamisesta jokainen pelaaja unelmoi, jää Heliövaaran prioriteettilistalla kakkoseksi.
Syntymäpäiväkekkerit voivat vielä väistää, mutta itse syntymää hän ei aio jättää väliin.
– Onhan oma lapsen syntymä sen verran harvinainen tapahtuma, että on se kivempi olla paikan päällä, kun se tapahtuu. Ne ovat oikeasti tärkeitä asioita elämässä.
Heliövaara myöntää kuitenkin, että tenniksen kannalta ruohokauden väliin jättäminen oli hankala päätös. Sehän vaikuttaa myös hänen pariinsa Lloyd Glasspooliin, jonka on hetkellisesti löydettävä toinen pari.
Heliövaara tiedostaa, että hän on loppujen lopuksi etuoikeutetussa ja äärimmäisen onnellisessa asemassa. Hän toteuttaa unelmaansa pelaamalla tennistä maailman huipulla, hän on perustanut perheen, ja diplomi-insinöörin paperitkin löytyvät jo taskusta.
Tennisammattilaisen arjen ja perhe-elämän yhdistämisessä on suuria haasteita, mutta Heliövaaran perheessä se on onnistunut. Siitä hän on ylpeä ja onnellinen.
– Molemmat ovat elämän makeimpia juttuja. Aika harva pystyy tähän. Olen ylpeä ja onnellinen, että minulla on mahdollisuus tehdä molempia.
Tenniksessä Heliövaaraa kiehtoo kilpaileminen. Mies miestä vastaan vääntäminen, maailman parhaita vastaan.
Ja voittaminen. Sen tuottaman euforian on helppo tunnistaa Heliövaaran jo tavaramerkiksi muodostuneesta villistä tuulettamisesta.
”Urheilukentällä voittaminen on elämän ja kuoleman asia. Kilpailutilanne on aina sytyttänyt minua todella paljon. Voittamiseen jää koukkuun.”
Perheenisänä olemisessa parasta Heliövaaran mielestä on lapsen hymy, kun hän saapuu kisamatkalta kotiin.
– Siitä parempaa fiilistä ei saa – tenniskentän ulkopuolella ainakaan.
Haastattelun päätteeksi on pakko vielä kysyä, mistä Heliövaara saa enemmän nautintoa, lapsensa hymystä vai voittamisesta.
Heliövaara naurahtaa.
– Heittäydyn kyllä selälläni tuulettamaan ennemmin voittamisesta kuin lapsen hymyilemisestä!
– Mutta ehkä se lapsen hymy on semmoinen kokonaisvaltaisempi tunne.